Olohuone,  Sisustus

Tv osana sisustusta

Kirjoittelin viime tiistaina huonekalujen pyörittelystä olkkarista, ja tässäpäs nyt kuvaa miltä tila näyttää olohuoneen sohvalta katsottuna. Siirsin siis Normann Copenhagenin tarjoiluvaunun sohvan viereen, ja Block-tarjoiluvaunun paikalle siirsin valkoisen Tapio Ilmavaaran Domus -tuolin. Valkoinen tuoli sulautuu seinän viereen aika kivasti, joten testataan nyt hetki tällaista järjestystä.

Televison yläpuollella BE-designin posteri, tekstillä ”let’s never forget the first time we met”. Sain taulun mieheltä joululahjaksi, ja nyt se komeilee tuossa paraatipaikalla 🙂

Mielestäni tv-tason ympäristö on jotenkin hankala sisustaa nätiksi. Varsinkin tuollainen pieni nurkkaus. Tuntuu, että televisio valtaa koko seinän. Lisäksi pleikat, kaiuttimet, johdot ym. on jotenkin ”kovia ja kömpelöitä”, verrattuna nätteihin sisustustavaroihin. Olen koittanut rauhoittaa tv-tasoa ja sitä ympäröivää aluetta, pitämällä sen mahdollisimman selkeänä ja yksinkertaisena, enkä kasaa tasolle ylimääräistä tavaraa (huom. ei asetelmia, hehe 🙂 ). Tila on melko valkoinen, mutta mielestäni valkoisuus juurikin tasapainottaa elektroniikalla ympäröityä tilaa. Lisäksi johdot on piilotettu listojen ja ”johtoputkien” avulla. Mielestäni eniten avaruutta ja selkeyttä tilaan kuitenkin tuo se, että tv on kiinnitetty seinään kiinni, jolloin nurkkauksesta tulee ilmavampi, eikä taakse jää hukkatilaa.

 

tv-tason sisustus

tv osana sisustusta

 

Nyt Block-vaunu löytyy siis sohvan vierestä. Edellisessä ”Olohuoneen pikapäivitys”-postauksessa löytyy lisää kuvia.

 

olohuoneen sivupöytänä Normann Copenhagenin Block -tarjoiluvaunutv-tason sisustustv-tason sisustus

 

Hieman huvittaa tuo keltainen radio, koska tuo väri on vähän hankala joka paikkaan. Onneksi keltainen on kevään hittiväri, kuten Dekolehden nettisivuilla vinkataan, joten täytyy alkaa hyödyntämään sitä!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *