Inspiraatio,  Puutarha/Parveke

Terassi-inspiraatiota uuteen kotiin

Mietiskelen tässä kovasti miten sisustaisin uuden kotimme terassin ja poimin Pinterestin kautta inspiraatiokuvia aiheeseen liittyen. Meillä tulee olemaan melko pitkä ja suoran mallinen lasitettu terassi, ja haluaisin sommitella sinne erilaisia pisteitä. Eli olisi ns. lounge -alue, ruokailutila ja grillipiste. Kovin syvä tuosta terassista ei tule, joten terassikalusteiden pitäisi kuitenkin olla kompakteja. Haaveissani itsellä tietysti on jo terassin laajentaminen, haha! Katsotaan sitä sitten kuitenkin joskus myöhemmin 🙂

Alla olevassa kuvassa näkyy juurikin tuollainen kiva hengailualue ja sen vieressä oikealla on ruokapöytä. Ajattelin, että meilläkin tulisi jonkinlainen sohva-alue ulkoapäin katsottuna vasemmalle ja sen jälkeen ruokapöytä ja sitten grillipiste. Olimme rakennusvaiheessa jo tarkkoja, ja pyysimme lisäämään pistokepaikat molemmille puolin terassia. Jos emme olisi hoksanneet tuota, olisi ainut pistokepaikka vain toisessa päässä terassia, mikä taas tarkottaisi jatkoroikka-viritelmiä yms. säätöä.

 

inspiraatiokuvia terassille

Kuva: Pinterest via Mulpix

 

Kasvillisuus tulee varmastikin olemaan melko vihreää. Laitoin viime kesänä heiniä isoihin ruukkuihin parvekkeelle ja tykkäsin niistä kovasti. Luonnonmukaiset sävyt tulevat varmasti meidän terassin väripalettiin. Ja ehdottomasti isoja valosarjoja, tai ainakin edes yksi 🙂

 

inspiraatiokuvia terassille

Kuva: Annette Nordström

 

Kuva: Ikea livet Hemma by Pella Hedeby

 

inspiraatiokuvia terassille

Kuva: Kodin kuvalehti

 

inspiraatiokuvia terassille

Kuva: Marianne Haga Kinder via Instagram sonja_ols

 

Tästä alhaalla olevasta kuvassa löytyy minulle mieluisia elementtejä. Itse suunnittelin, että meillä terassi voisi jatkua kylläkin oikealle puolella, eli tuolle missä on sohvaryhmä. Sinne voisi tulla auringonottopiste. Tykkään näköjään ryhmitellä asioita eri ”pisteisiin” heh 😀

 

inspiraatiokuvia terassille

Kuva: Instagram by interiorwife

inspiraatiokuvia terassille

Kuva: Instagram by interiorwife

 

Omissa silmissäni näen jo oikein hyvin miltä tuleva terassi tulee näyttämään. Muuttomme on elokuun puolessa välissä, joten täytyy käyttää hyväksi loppukesän alennusmyynnit. Ainakin tuota ruokailuryhmää aletaan heti metsästämään. Ajattelin, että tuoleiksi voisi sopia pelkät pitkät penkit, jolloin terassi säilyttäisi ilmavan tunnelman. Täytyy tosiaan vielä mittailla ja sommitella tuota terassin syvyyttä ja miettiä mitä siellä olisi mahdollista toteuttaa, niin että tila ei tuntuisi liian ahtaalta.

Nyt sitten vain lisää terassi-inspiraatiota etsimään!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *