-
Olohuoneen katseenvangitsija: Kuusilinna Tuuli -divaanisohva
* Blogiyhteistyö Kuusilinna & Hurmaavan valkeaa Viimeinkin pääsen kuvailemaan blogiin meidän uuden kodin olohuonetta ja sen katseenvangitsijaa, Kuusilinnan Tuuli -divaanisohvaa. Kirjoittelin sohvasta jo aikaisemmin postauksessa ”Unelmien sohva: Tuuli divaani, Kuusilinna”, jossa sohva komeilee vielä meidän vanhassa asunnossa. Olimme kuitenkin hankkineet sohvan mittojen mukaan tänne uuteen kotiin, joten tänne se istuu kokonsa puolesta täydellisesti! Katselimme sohvapäätöstä tehdessämme myös kulmasohvia, mutta tämä divaanimalli rahin kera on ihanan kevyen näköinen ja helposti muunneltavissa. Tässä ikään kuin saa kaksi sohvaa samalla kertaa 🙂 Olen kiinnittänyt nyt rahin divaaniosan jatkoksi, mutta sen pystyy näppärästi siirtämään myös sohvan toiseen kulmaan, jolloin molemmat saavat vaikka leffan ajaksi jalat suoraksi ja kunnon löhöasennon. Edellisessä sohvapostauksessa ”Tuuli divaani, Kuusilinna”, pyörittelin…
-
Unelmien sohva: Tuuli divaani, Kuusilinna
* Blogiyhteistyö Kuusilinna & Hurmaavan valkeaa Meillä on ollut pitkään harkinnassa uusi sohva ja nyt kun uusi kotimmekin on kohta valmis, oli uuden sohvan hankinta ajankohtainen. Olen tyytyväinen sohvan ostoprosessiin, sillä maltoimme vertailla vaihtoehtoja ja antaa päätöksen muhia mielessä rauhassa, onhan kyseessä kuitenkin pitkäikäinen elämänkumppani. Meidän uusi perheenjäsenemme on siis: Kuusilinnan Syvätuuli -divaanisohva. Syvä -etuliite tulee siitä, että valitsimme normaalia pidemmän istuinsyvyyden, joka tässä sohvassa on 98cm. Meille sohvan valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat: kotimaisuus ilmava ja puhdaslinjainen design sohvan muunneltavuus täydellinen istuismukavuus pidempi istuinsyvyys koira- & lapsiperheeseen sopivat helppohoitoiset ja kestävät kankaat untuvatäyte mahdollisuus vaikuttaa sohvan mittoihin suunnitteluvaiheessa ilmavuus lattiasta, jotta imurointi ja lelujen keräys sohvan alta kävisi vaivatta Sohva…