-
Viikonlopun reissuvinkit Tukholmaan
Instagramin seuraajat varmaan huomasivatkin, että vietin viime viikonlopun naistenreissulla Tukholmassa 🙂 Oli kyllä ihana ”weekendoff”, ja juuri tällaisia pikku reissuja kannattaakin suunnitella arkea piristämään! Matkamme oli varattu jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella, joten reissukustannukset olivat todella edulliset. Niinhän se on, että nopean varaajan etu kannattaa, heh! Saavuimme Tukholmaan perjantai aamuna kello yhdeksän aamulla, joten saimme viettää kaupungissa ikään kuin pidennetyn viikonlopun. Koska meitä oli kolme reissussa, niin olin varannut meille sviitin rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevasta Scandic Central hotellista. Hotellin sviitti oli todella iso ja mahduimme paremmin kuin hyvin kolmistaan yhteen huoneeseen. Itseasiassa tuo sviitti tuli jopa edullisemmaksi, kuin että olisimme varanneet useampia huoneita. Koska viikonloppu on kuitenkin melko lyhyt ja Tukholman…