-
DIY Tonttulakki
Ompelin viime sunnuntaina poitsulle tonttulakin, koska kaapista löytyi vielä tätä ihanaa Vimman lettikangasta. Punaiset pilkut tekevät siitä söpön jouluisen, joten kangas oli täydellinen tonttulakiksi. Vaikka netistä löytyy paljonkin jo ohjeita erityyppisten tonttulakkien tekoon, ajattelin samalla laittaa myös omat ohjeet vaihe vaiheelta kuvien kera. Tonttulakki ohjeet Piirsin vapaalla kädellä leivinpaperille kuvan tonttulakista ja kiinnitin sen nuppineuloilla kankaaseen. Kokoapuna käytin 1-vuotiaan trikoopipoa ja lisäsin vähän saumoille lisäsenttejä. Normaalisti tekisin trikoopipon niin, että kangasta olisi kaksinkerroin, mutta tonttulakin ei tarvitse olla niin lämmin, joten leikkasin toisen samanlaisen kolmion. Kiinnitin kankaat nuppileuloilla kiinni ja hurautin saumat ompelukoneella kiinni. Minulla ei ole saumuria, joten käytin siksakkia (omasta ompelukoneesta löytyy katkoviivoin merkitty siksak-merkki,…