• pietari päivässä vinkit
    Matkat

    Pietari päivässä – Koe vaikuttava Pietari!

    Päivä Pietarissa – Mitä nähdä ja tehdä! Olin syyskuussa työreissulla Pietarissa ja pääsin pyörähtämään kaupungilla muutaman tunnin turistina. Pietari osoittautui näin nopealla vilkaisulla todella kauniiksi sekä kiehtovaksi ja nyt te pääsette myös kurkkaamana kaupunkiin näin kuvien muodossa. Minulla ei ollut oikein varsinaista käsitystä siitä millainen Pietari oikein on kaupunkina. Olen ainoastaan kuullut mainoksia laivalla tehtävistä 42 ja 72 tunnin retkistä joita markkinoidaan kesäisin. Lähdin siis innoissani tutkimaan kaupunkia ja sain vielä työkaveritkin houkuteltua mukaan, vaikka sää olikin kyllä todella ankea. Nämä kuvat kulkevat samaa reittiä kuin mekin. Eli tällainen kierros tuli tehtyä. Pietarin lentokentältä keskustaan Pietarin lentokentältä keskustaan pääsee julkisilla tai taksilla. Me valitsimme julkiset kulkuneuvot, eli ensin terminaalin edestä…