-
Päiväretki Tallinnaan – laivalla lapsen kanssa
Päiväretki Tallinnaan on kivaa vaihtelua tavalliseen arkeen, joten päätimme piipahtaa pääsiäisen aikaan päiväreissulla Tallinnassa. Se hyvä puoli kyllä Etelä-Suomessa asumisessa on, että tällaisia nopeita extempore matkoja lahden toiselle puolen tai jopa kauemmaksikin, pystyy tekemään melko nopealla aikataululla ja sen suurempia suunnittelematta. Olin ensimmäistä kertaa Tallink Megastarilla ja tykkäsin tosi paljon laivasta. Sisustus oli moderni ja lapset oli mukavasti huomioitu, vaikka ainahan se leikkipaikka voisi olla isompi, sillä niin paljon siellä sitä väkeä aina on! Alla olevassa kuvassa näkyvä shoppailupuoli oli myös hieno ja melko isokin. Nämä kuvat ovat reissulta muuten otettu kännykällä ja kyseessä on ihan omatoimimatka, eikä yhteistyön merkeissä tehty. Päiväretki Tallinnaan lapsen kanssa Meidän suunnitelmat Tallinnaan oli ihan…