• Olohuone

    Kutsuva lukunurkkaus: syksyn värit sisustuksessa

    Olen hurahtanut täysin syksyn murrettuihin sävyihin ja erityisesti kaikki sinapinkeltaiset, ruskeat ja muut maan läheiset sävyt tuntuvat nyt kotoisilta. Myös vihreä ja muut tummemmat sävyt toimivat todella hyvin sisustuksessa. Koska tämä vuodenaikaa on märkää ja koleaa, ei ole ihanampaa kuin kynttilät, viltti ja hyvä asento sohvalla. Vielä kun sitä ehtisi katsoa, niin olisi paras, haha! No toki me iltaisin ehditään hieman sohva-aikaa viettää ja silloin onkin Netflix kaverina. Me olemme nyt seuranneet Chesapeake Shores -sarjaa. Se on sellainen hyvän mielen sarja idyllisestä pikku kaupungin asukeista. Aika siirappista ajoittain, mutta toisaalta just passeli 40 min/jakso, eikä sisällä suurta draamaa tai jännitystä, voi hyvillä mielin mennä nukkumaan 🙂 Hankin meille pientä uutta…

  • Olohuone

    Syksyinen olohuoneen sisustus

    Täällä on poitsun synttärijuhlat takanapäin ja ollaan taas palattu takaisin syksytunnelmiin. Olohuone meillä on tällä hetkellä melko pelkistetty, joten yritin saada syksyistä fiilistä aikaan kynttilöin ja lyhdyin. Vaikka olohuoneen sohvapöytää ei meillä varsinaisesti käytössä olekaan, ovat apupöydät ja jakkarat kovassa käytössä. Niitä on niin helppo siirrellä paikasta toiseen tarpeen mukaan. Rahin päälle voi kätevästi laskea kahvikupin tai jalat 🙂 Valkoinen Artekin jakkara toimii milloin apupöytänä, eteisen tuolina kuin apujakkarana, kun tarvitsee yltää ottamaan kaapista jotain.     Haluaisin kovasti jotain syvyyttä olohuoneen valkoiseen seinään. Olemme miettineet jos ”All is pretty” -julisteen tilalle hankkisin jotain näyttävää taidetta. Myös seinän maalaus kiinnostaa, mutta vielä ei oikein löydy energiaa maalausurakan aloittamiseen. Maalasimme juuri…