• Inspiraatio

    Kevään 2017 Ikea uutuudet

    On aina kutkuttavaa, kun Ikea julkaisee uutuuksiaan näin kevään kynnyksellä. Keväällä tekee mieli aina tuoda jotain ”pientä uutta piristystä kotiin”, ja tässäpäs muutama omaan silmään pistävä sisustusihanuus. Ikea PS 2017 -mallisto on skandinaavisen yksinkertainen ja kaunis. Tykkään kovasti ilmavasta seinähyllystä ja tarjoilu-/apupöydästä. Seinähylly sopisi kyllä erittäin hyvin jopa Lundia -hyllyn haastajaksi ja jos hinta ratkaisee, niin taitaapa ikean versio viedä voiton.   Jos kotona on tilaa vain pienille yksityiskohdille, niin kannattaa kurkata kauniin harmaat ”Kolokvint -suojaruukut”, hemaisevan houkutteleva ”Senap -ruukku”, sekä nyt suuressa suosiossa olevat kaktusaiheiset koristeet.  Noihin suojapussukoihin keksii varmasti myös muuta käyttötarkoitusta. Ne sopivat esimerkiksi pienten tavaroiden säilytykseen, tai vaikkapa lelupussukoiksi. Odotan myös kovasti huhtikuussa kauppoihin tulevaa Stockholm…

  • Olohuone

    Sisustus kohti kevättä ja sisustusuutuuksia

    Täällä ollaan luovuttu jo kaikista joulokoristeista ja laitettu ne kaappiin odottamaan seuraavaa joulua. On se vain jännä miten mieli kääntyy vuoden vaihteen mukana automaattisesti kohti kevättä. Toki kevääseen vielä on matkaa, mutta silti sisustusta haluaa muuttaa selkeämpään ja valoisampaan suuntaan. Itse vaihdoin olohuoneen sohvan tyynynpäällisiä raikkaampiin ja vaaleampiin, ja joulumyyjäisistä hankkimani Kaunisteen harmaa/roosa tyynynpäällinen sopii kauniisti luomaan himpun verran keväisempää tyyliä.     Ja kyllä. Hurahdin myös näihin Coee Designin vaaseihin 😀 Niiden minimalistinen muoto on vaan niin kaunis, että ei kai näitä voi olla vastustamatta! Myös se kaikista isoin pyöreä maljakko houkuttaisi kovasti, mutta myös nämä pienet ovat varsin siroja ja kauniita, eivätkä ne vie niin paljon tilaa.  …

  • Inspiraatio,  Löydöt

    Arkea helpottavat sisustusratkaisut

    Keräilin tänne muutaman hauskan ja kätevän sisustusidean, joista voisi olla apua kodin sisustuksessa, varsinkin jos tilaa on rajallinen määrä. Alla on ensimmäinen mahtava keksintö, Clamp Tray Navetilta. Pieni taso on ruuvattavissa niin hyllyn reunaan kuin ikkunalaudalle. Mielestäni nuo on supersöpöjä ja erittäin käteviä niin pieneen kuin suureen tilaankin!   Kuva: Navet, Clamp Tray   Fluxen nojatuoli Innovationilta on nopea ja helppo ratkaisu vierassängyksi. Nojatuoli on katseenkestävä ja helppo avata sängyksi.   Kuvat: Confident Living, Innovation   Entäs taas tällainen miniruokailutila? Aika näppärä keksintö pieneen tilaan! Pöydän saa nostettua ylös jolloin tilaa jää taas avoimeksi. Tämä taitettava ruokapöytä löytyy Marbodalilta.   Kuva: Marbodal   Kaktukset ja viherkasvit ovat edelleen trendikkäitä sisustuksessa ja näillä…