-
Kodinhoitohuone osaksi sisustusta
Meille luksusta on ollut oma pieni kodinhoitohuone, jollaista minulla ei ole aikuisiällä itselläni ikinä ollut. Kodinhoitohuonetta suunnitellessani, halusin sen osaksi sisustusta ja valitsin rakennusvaiheessa sinne ajattomia ja yhdenmukaisia kalusteita ja laattoja, joita löytyy myös muualta kodistamme. Esimerkiksi kodinhoitohuoneen taso on samaa materiaalia ja sävyä kuin keittiön alakaapit. Lisäksi kodinhoitohuoneessamme on samat lattialaatat kuin pikku vessassa ja kylpyhuoneessa. Postauksesta ”Pienen wc:n sisustus – monikäyttöinen vaneri” löytyy kuvia pikku vessan sisustuksesta ja sen ihanasta vaneriseinästä ja ”Pieni kylpyhuone ja sauna – vinkkejä sisustamiseen” pääsette kurkkaamaan myös kylpyhuoneeseen. Kaapit valitsimme valkoiseksi, jolloin tunnelma on rauhallinen ja linjakas. Tykkään kuitenkin myös hieman maustaa kodinhoitohuoneen sisustusta meidän kodin yleisen tunnelman mukaisesti, joten olen tuonut ylähyllyille…
-
Pienen kodinhoitohuoneen sisustus
Nyt pääsette kurkkaamaan miltä näyttää meidän pienen kodihoitohuoneen sisustus! Tällaista meillä ei vanhassa kodissa ollutkaan, mutta tänne uuteen kotiin saimme pienen kodinhoitotilan. Pieni kodinhoitohuoneemme on meille varsinainen ylellisyys, sillä kun tällaista ei ole ennen ollut, niin nyt tämä tuntuu oikealta luksukselta, heh! Kurkataanpa siis miltä kodinhoitohuoneen sisustus näyttää ja mitä toimintoja tänne on saatu mahdutettua. Heti ensin voisin kuitenkin kertoa, että laatoitus on toteutettu Pukkilan Natura-laatoilla, joihin valitsimme harmaan sävyisen saumauksen. Sama laatta löytyy myös pikku vessan puolelta. Kodinhoitohuone liukuoven takana Kodinhoitohuoneemme löytyy liukuoven takaa, jonka suunnittelin meille taloa rakennettaessa. Tai liukuovi tuli toki valmistajalta, mutta alunperin tähän oli suunniteltu ihan normaali ovi, mutta vaihdoimme tähän muutostöinä hieman persoonallisemman ratkaisun.…