• eteisen laatta
    Eteinen

    Eteisen uusi laatta – hurmaava marmori

    Eteisessämme on tapahtunut muutoksia, sillä tänne ollaan laatoitettu uusi laatta. Eteisen uusi laatta on Carrara -kuvioinen ja se on porcellanato-, eli kuivapuristettu laatta. Laatan koko on 60x60cm ja siinä on leikatut reunat, jotka mahdollistavat kapean saumauksen. Ihmettelette varmaan miksi täällä yhtäkkiä on uusi laatta, sillä edellisestä eteispostauksesta ”Eteisen sisustus”  ei ole kovinkaan kauaa. Mutta olemme jo kuitenkin pidemmän aikaa tienneet, että eteisen laatta joudutaan purkamaan ja laattoittamaan uudelleen, sillä se ei ollut kunnolla kiinni. Missään muualla, kuten kylppärissä, kodinhoitohuoneessa tai vessassa ei ollut samaa ongelmaa, mutta eteisen laatoista suurin osa oli kopolaattoja. Päädyimme sitten lopulta kokonaan uuteen laattaan, sillä jotenkin tuntui hullulta valita takaisin sama laatta, koska kyseessä oli kuitenkin…