-
Libanoninsetri joulukuusena
Libanoninsetri on meidän tämän joulun uusi joulusomiste. Viime vuonna mentiin kahden kuusen taktiikalla ja tänä vuonna meinasin jo hylätä ajatuksen, kunnes keksin hankkia meille siron ja minimalistisen libanoninsetrin. Nämä sympaattiset libanoninsetripuut (löytyy myös nimellä himalajansetri) ovat todella kauniita kukkaruukussa, eikä ne myöskään vie paljoa tilaa kodin sisustuksessa. Postauksesta ”Kodin joulumetsä: Aito joulukuusi vai tekokuusi?” näkyy meidän viime vuoden kuusimetsä olohuoneessa, joka oli aika massiivinen, heh! Tänä vuonna mentiin siis edelleen kahden kuusen taktiikalla, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Libanoninsetri viihtyy ruukussa Laitoin oman Libanoninsetrini Muubsin mustaan ruukkuun, johon se oli ehkä pikkuisen liian iso, mutta päätin ratkaista asian niin, että sidoin yläpuolelle jäävän ruukun reunoille mustan satiininauhan ja siihen sievän rusetin.…