-
Terassin hionta ja öljyäminen – Ennen ja jälkeen!
Päätimme ryhtyä vielä yhteen terassiurakkaan, nimittäin lasitetun terassin hiontaan ja öljyämiseen! Terassin hionta ja öljyäminen tuli ajankohtaiseksi, kun päädyimme tekemään terassin laajennuksen ja käytimme siihen kestopuuta. Lopputulos oli täysin eri väriset terassilaudat ja halusimme niistä yhtenäiset. Emme alun perinkään pitäneet lasitetun terassin tummasta sävystä ja lisäksi se oli vielä todella huonosti tehty. Ennen muuttoa olimme tehneet kierroksen asunnolla ja terassi oli kauniin puun sävyinen, ja yhtäkkiä meitä odottikin tumman ruskeaksi käsitelty lauta, joka oli vielä tehty likaisen laudan päälle. Terassilauta oli todella läikikäs, kun sitä ei oltu ollenkaan puhdistettu rakennuspölystä ja liasta, vaan öljyilty vaan suoraan päälle tumma sävy. Toki tästä sanottiin, mutta homma unohtui ja lopulta korjasimme asian itse,…
-
Kerrostalon parveke sisustus: ennen ja jälkeen
Nyt pääsette kurkistamaan ensimmäiseen tekemääni sisustussuunnitelmaan, joka koostui mm. kerrostalon parvekkeen sisustamisesta. Kerrostalon parveke sisustus oli superkiva toteuttaa ja lopputuloksesta tuli todella hyvä! Olen aikaisemmin kertonut, että opiskelen AJK:ssa sisustussuunnittelijaksi ja nyt koulua on takana noin 9 kuukauden verran. Olen tykännyt hurjan paljon koulusta ja varovainen toive koulun alkaessa oli, että pääsisinpä tekemään alan töitä jo koulun ohella. Niin kävikin ja pääsin suunnittelemaan asiakkaalle parvekkeen sisustuksen, sekä tekstiili-, viherkasvi ynnä muiden sisustustuotteiden sisustussuunnitelman itse asuinhuoneistoon. Sovimme, että saan näyttää teille millainen itse parvekkeesta sitten lopulta tuli ja nyt pääsettekin kurkistamaan ennen ja jälkeen kuvien muodossa, mitä parvekkeelle oikein suunnittelin. Parvekkeella ei ollut ennestään mitään, vaan se oli ihan tyhjä ”taulu”.…
-
Olohuoneen seinän eri maalisävyt: Ennen ja jälkeen kuvat
Meillä on ollut kolme olohuoneen maalausurakkaa tässä kodissa, ja näin muuton alla ajattelin koota kaikki seinäpinnat yhteen ennen ja jälkeen kuvina. Ihan ensimmäistä seinäkuvaa olohuoneesta minulta ei löydy, sillä maalasimme seinän heti ennen muuttoa vaaleanharmaaksi, mutta muistaakseni sävy oli aikalailla beigeen taittuva. Alla olevassa kuvassa näkyy meidän ihan ensimmäinen olohuoneen seinä, joka oli siis kauniin vaaleanharmaa. Tykkään muutenkin tästä ihan ensimmäisestä sisustuksesta, sillä meillä oli silloin niin vähän tavaraa täällä. Olisi pitänyt pysyä minimalistisella linjalla enemmän, heh 🙂 Nyt kuitenkin ollaan taas menossa enemmän siihen suuntaan, että karsimme tavaraa. Uuteen kotiin tuleekin vähemmän asetelmia, mutta toisaalta varmaan taas sitäkin enemmän leluja 🙂 Ylhäällä ja alhaalla on sama seinä maali, Kalklitirin…