-
Olohuoneen sohvapöytä: By Lassen Twin 49
Hyppäsin vuoteen 2017 blogin historiassa ja tutkiskelin mitä tuli touhuttua vuosi sitten helmikuussa. Helmikuu on siitä kivaa aikaa, että päivä pitenee, on valoisampaa ja mielikin kääntyy jo kohti kevättä. Silti talvea on vielä jäljellä, mutta kotiin alkaa kuitenkin jo pikku hiljaa kaivata ehkä jotain uutta. Me hankittiin uusi sohvapöytä viime vuoden helmikuussa ja lopulta sohvapöydäksi valikoitui By Lassenin Twin 49. Tämä on siis se hieman isompi pöytä noista Twin pöydistä, ja on ollut kyllä juuri passeli meille. Olen tykännyt tehdä siihen asetelmia ja silloin tällöin siinä on myös syöty tortillat tai pitsat telkkaria katsellen 🙂 Kun tuo meidän pikkukaveri kasvaa, tulen kyllä siirtämään pöydän hetkeksi pois. Sen verran…
-
Kodin sisustus tammikuussa
Kuvailin pitkästä aikaa olohuoneen tunnelmaa tänne blogiin. Tuntuu että tällä hetkellä on hieman välitilassa tämän sisustelun kanssa. Ehkä tuo jouluähky on vielä jollain lailla päällä, sillä sisustuksen päivittäminen on hieman jäänyt vähemmälle. Tietenkään en tarkoita, että pitäisi mitään uutta hankkia, vaan ”uusia” sisustusratkaisuja voi tehdä myös jo kotoa löytyvillä tekstiileillä ja pientavaroilla. Nyt olen saanut raivattua vain joulukoristeet pois ja koittanut pitää kodin ilmeen mahdollisimman simppelinä. Ja nyt sitten vielä tarkennus, että nämä kuvat ovat tarkkaan ”siistittyjä” ja rajattuja 🙂 Oikeasti meillä on tuossa keskellä lattiaa kaikki vauvan lelut ja hänen leikkialustat ym. Pikkaisen jos kameraa olisi kääntänyt, niin mukaan olisi tullut sitteri sun muu rekvisiitta, haha! Mutta vauva-arjen keskellä…
-
Olohuoneen suosikkihuonekalut
On kyllä aivan pakko hehkuttaa tuota By Lassenin Twin -sohvapöytää vielä kerran! Twin -pöytähän korvasi meillä kauan olleen eurolavapöydän, ja uuden sohvapöydän hankintaa tehtiin harkiten. Mietin kovasti hieman samantyyppisiä ratkaisuja, mutta lopulta päätin odottaa hetken ja säästää, ja lopulta tuo By Lassenin ihanuus meille lopulta saapuikin. Tilasin juurikin tämän isomman pöydän ja koko on osoittautunut loistavaksi. Tykkään myös kovasti siitä, että pöytä on niin ilmava. Currollekin on tullut paljon enemmän tilaa olkkariin. Se mahtuu kävelemään helposti pöydän alta ja leluilla leikkimiseen tuli hyvin lisää tilaa 🙂 Toinen lempihuonekaluistani on Eamesin RAR-keinutuoli. Meillä tämä olohuone kun ei ole kauhean iso, niin keinu toimittaa hyvin nojatuolin virkaa. Sen alla oleva…