• kaupunkiloma Brysselissä
    Matkat

    Brysseli: Kaupunkiloma lyhyen matkan päässä

    Brysseli kaupunkilomakohteena Oletko ajatellut, että Brysseli voisi olla aika jees kaupunkilomakohde? Lento on suht lyhyt ja kulkeminen helppoa! Brysseli on minulle tuttu paikka ja olin siellä viime viikolla työreissulla. Ajattelin näin kuvien muodossa näyttää millainen mini kaupunkiloma meillä kaupungissa oikein oli. Olen melko useasti ollut täällä yötä ja itse tykkään kovasti kaupungista. Hotellimme ei ole aivan keskustassa, mutta se on hyvin lähellä juna-asemaa, josta on n. 10-15min matka keskustaan. Kulkeminen on siis helppoa ja nopeaa. Viime kerralla olin Brysselissä ennen joulua ja silloin kiertelimme enemmän tuota vanhaa kaupunkia ja nähtävyyksiä, mutta nyt keskityimme shoppailuun 🙂 Alla oleva kuva on Brysselin pääshoppailukatu Rue Neuve, josta löytyy tunnettujen brändien merkit. Myös Primark…

  • Matkat

    Brysselin sisustuskaupat

    Olin alkuviikosta työreissulla Brysselissä ja aikaa jäi piipahtaa keskustan hulinassa. Yllätyin positiivisesti Brysselin hurmaavista sisustuskaupoista ja ajattelin jakaa tänne myös pari vinkkiä. Nämä löytämäni putiikit tulivat vastaan ihan vahingossa, kun kiertelimme ympäri keskustaa  ja niinhän se useastikin on, että vahingossa saattaa löytää ihania  aarreaittoja 🙂 Ensimmäisenä vastaan tuli sympaattinen Dille & Kamille, josta löytyi runsaasti kaikkea pientä ihanaa, niin keittiötarvikkeista pellavapussilakanoihin. Keskellä liikettä oli pieni kokkauspiste, jossa myytiin vastaleivottua kakkua ja kahvia. Putiikin sisustus oli selkeän skandinaavinen ja hintataso edullinen. Dille & Kamillen vierestä löytyi myös pieni saippuaputiikki, vähän samantyyppinen kuin Lush. Kannattaa piipahtaa reitin varrella myös siinä.     Toinen aivan ihana sisustuskauppa oli Maisons du Monde, joka oli täynnä ihania…