-
Viinikaappi avohyllyyn
Pieni viinikaappi avohyllyyn Olen pähkäillyt kuinka saisin meille viinikaapin jotenkin järkevään paikkaan ja lopulta päätin, että viinikaappi sopii hyvin avohyllyyn. Ihanteellisinta olisi ollut rakennusvaiheessa hoksata, että olisi tehnyt keittiön saarekkeen pidemmäksi ja integroinut viinikaapin saarekkeeseen. Toki sellainen olisi varmasti jossain määrin näin jälkikäteenkin mahdollista, mutta päätin toteuttaa tämän nyt pienellä budjetilla. Tämä meidän hyllymme on jo useamman vuoden vanha ja noiden hyllytasojen säätäminen on erittäin rasittavaa puuhaa! Kiristyksiä joutuu löysyttämään kauttaaltaan ja tasaisen lopputuloksen saaminen on hikistä puuhaa. Tässäkin tapauksessa meidän piti nostaa viinikaapin yllä olevaa hyllyä ylöspäin, että itse kaappi mahtui ilmavasti paikoillensa. Noh, mutta saimme lopulta kaikki hyllyt jiiriin ja hyllyn tukevasti paikoillensa. Miksi halusin viinikaapin? Meillä oli…