Matkat

Rummun louhos on salainen uimaranta

Tallinna_Rummu_uimaranta
Tallinnan eksoottisin uimaranta löytyy Rummusta.
Rummun louhos

Paina mieleesi Rummu, sillä Rummun louhos lähellä Talinnaa on ehdottomasti näkemisen arvoinen uimaranta! Huikeaa uimarantaa kutsutaan myös vedenalaiseksi vankilaksi sen historian takia. Rummun louhos, eli nykyinen uimaranta, sijaitsee n. tunnin ajomatkan päästä Tallinnan keskustasta. Se on siis vanha avolouhos jossa mm. Murrun vankilan vangit louhivat kalkkikiveä. Vankila on on ihan louhoksessa kiinni ja uimarannalle kuljetaankin muurin reunaa pitkin.

Olimme siis autolla liikenteessä, joten matka Rummuun taittui helposti navigaattorin avustuksella. Olin kuullut paikasta joskus aikaisemmin ja halusin ehdottomasti käydä ihmettelemässä paikkaa. Itse olen nähnyt kuvia louhoksesta ainakin Karppi -sarjassa ja olikin hauska nähdä tämä paikka livenä.

Tallinna_Rummu_uimaranta
Ensimmäinen parkkipaikka löytyy vankilan porttien takaa, jossa kohoaa myös vahtitornit. Sisäänpääsy aikuiselta oli alle 10€.
Sisäänpääsy Rummun uimarannalle

Ensimmäinen parkipaikka on heti ennen lipunmyyntiä, mutta lähemmäs uimarantaa voi kuitenkin ajaa autolla ja maksaa sisäänpääsy suoraan autosta. Paikka näyttää aika karulta muureineen, piikkilankoineen ja vahtitorneineen, mutta salainen uimaranta kyllä paljastuu kun jatkaa matkaa eteenpäin 🙂

Tallinna_Rummu_uimaranta
Rantaa kohden kuljetaan hiekkatietä pitkin vankilan muurien ohitse.

Me jätimme auton ensimmäiselle parkkipaikalle (tai no ei se varsinaisesti ole mikään parkkipaikka, vaan jonkin sortin ruohopelto) ja kävelimme kohti uimarantaa. Tässä kohtaa näkyivät jo vaikuttavat valkoiset vuoret (tuhkamäet), jotka ovat syntyneet kalkkikivijäänteistä.

Tallinna_Rummu_uimaranta
Toinen parkkipaikka on lähellä rantaa kalkkikivivuorten ympäröimänä.
Tallinna_Rummu_uimaranta
Sitten aukeaakin jo näkymä uimarannalle.
Beach Club tunnelmaa ja valkoista hiekkaa

Päivä oli todella helteinen ja meininki oli kuin Beach Clubilla konsanaan. Yllä olevan kuvan vasemmalla puolen oli rantabaari ja tunnelmasta piti huolta dj. Musiikki soi muuten aika lujalla mihin Suomessa ei ole rannoilla tottunut. Itse tykkäsin menevästä tunnelmasta ja meininki oli muutenkin kaikilla hyvä. Mitään örveltämistä ei kuitenkaan ollut ja paikalla olikin paljon lapsiperheitä. Ranta on kuitenkin todella äkkisyvä, joten siinä mielessä uimaranta ei ole paras mahdollinen pienille lapsille.

Tallinna_Rummu_uimaranta
Uimavesi oli muuttunut valkoiseksi, sillä ranta on ”kalkkikivi tuhkaa” täynnä.
Hyppiminen sortuneilta rakennuksilta

Rannalla aika kuluu mukavasti kun seurailee ihmisten touhuja. Monet hyppivät raunioiden päältä ja osa hurjimmista ihan ”katolta” saakka. Silloin dj sammutti aina musiikin ja laittoi poliisipillit ulvomaan kaiuttimista ja kuullutti jotain viroksi. Olettaisin, että hän kielsi hyppäämästä. Tosin mielestäni tästä syntyi enemmänkin ohjelmanumero, kun kaikki ryhtyivät seuraamaan hyppääjää ja hänen alastuloaan. Hyppiminen veteen ei missään nimessä ole suositeltavaa, koska pinnan alla on vaikka mitä tavaraa metalliharkoista rakennusjäänteisiin yms.

Tallinna_Rummu_uimaranta
Ihmiset hyppivät korkealta kivimuureilta ja ihan huipulta saakka. Pinnan alla on kuitenkin kaikenlaista roinaa, jotka on jäänyt veden nousun jälkeen pohjaan. Ei siis kovin turvallista puuhaa!

Tuonne tiilirakennuksen sisään pääsi ihan helposti vaikka siinä oli jonkinlaisia rautaverkkoviritelmiä. Uin itsekin aukon suulle josta olisi päässyt livahtamaan rakennukseen. En kuitenkaan uskaltanut mennä sisään, jos se vaikka juuri sillä sekunnilla romahtaisi!

Tallinna_Rummu_uimaranta
Valkoinen ”vuori” on syntynyt kalkkikiven louhimisen seurauksena.

Suosittelen ehdottomasti käymään täällä jos olet autolla liikenteessä. Uimarannalla ei ole uimavalvontaa, joten täällä kannattaa olla kuitenkin varovainen. Paikka oli tosi täynnä ja erittäin suosittu paikallisten parissa. Toki n. 5 minuutin hengailun jälkeen kuulimme suomea, joten kyllä tänne muutkin ovat löytäneet 🙂

Tallinna_Rummu_uimaranta

Kuuma päivä päättyi upeaan auringonlaskuun. Tuota katsellessa mietin, että milloinkahan viimeksi olen seurannut auringonlaskua ja vain katsonut sitä sekä upeaa maisemaa. Oli ihana miniloma!

Seuraatko jo näitä?  instagram @hurmaavanvalkeaa// facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *