Pienen kodinhoitohuoneen sisustus
Nyt pääsette kurkkaamaan miltä näyttää meidän pienen kodihoitohuoneen sisustus! Tällaista meillä ei vanhassa kodissa ollutkaan, mutta tänne uuteen kotiin saimme pienen kodinhoitotilan. Pieni kodinhoitohuoneemme on meille varsinainen ylellisyys, sillä kun tällaista ei ole ennen ollut, niin nyt tämä tuntuu oikealta luksukselta, heh!
Kurkataanpa siis miltä kodinhoitohuoneen sisustus näyttää ja mitä toimintoja tänne on saatu mahdutettua. Heti ensin voisin kuitenkin kertoa, että laatoitus on toteutettu Pukkilan Natura-laatoilla, joihin valitsimme harmaan sävyisen saumauksen. Sama laatta löytyy myös pikku vessan puolelta.
Kodinhoitohuone liukuoven takana
Kodinhoitohuoneemme löytyy liukuoven takaa, jonka suunnittelin meille taloa rakennettaessa. Tai liukuovi tuli toki valmistajalta, mutta alunperin tähän oli suunniteltu ihan normaali ovi, mutta vaihdoimme tähän muutostöinä hieman persoonallisemman ratkaisun. Pienellä käytävällä jossa tämä kodinhoitohuone sijaitsee on yhteensä 5 ovea (lastenhuone, vanhempien makuuhuone, pikku vessa, tämä kodinhoitohuone plus ulko-ovi), joten mielestäni tämä vaakaviilutettu koivuliukuovi rikkoo tilan ovirykelmää ja rauhoittaa sitä. Sama puuelementti jatkuu pikku vessassa, joka on kodinhoitohuoneen vieressä, sillä yksi sen seinistä on päällystetty vanerilevyllä. Vessasta olenkin tehnyt oman postauksen: ”Pienen wc:n sisustus – monikäyttöinen vaneri”, josta voi käydä katsomassa miltä vaneriseinä näyttää.
Kodinhoitohuoneen materiaalivalinnat
Kodinhoitohuoneemme väritys on vaalea ja ainoastaan taso on puun sävyinen. Taso on itseasiassa saman sävyinen kuin keittiön alakaapit, eli talon yhtenäinen linja liukuu kivasti tilojen välillä. Esimerkiksi postauksessa: ”Uuden kodin keittiö” näkyy keittiön alakaappien sävy, jos haluat nopsaa kurkata 🙂
Kaapistojen alla kulkee LED-nauha, joka lisää valaistustehoa ja lisäksi katosta löytyy kaksi kappaletta pyöreitä LED-paneeleja, jotka luovat todella hyvän valaistuksen tilaan.
Kodinhoitohuoneen säilytys
Oikealta puolen seinää löytyy vaipanvaihtopiste ja sen vieressä on korkea siivouskaappi. Likapyykin säilytämme pesukoneen vierestä vasemmalta löytyvässä kulmakaapissa, jossa on kolme tasoa. Tuo kaappi olisi todella ärsyttävä tavaran säilytykseen, koska se on niin hankalan mallinen (vaikka sen sisällä kylläkin on runsaasti tilaa), mutta pyykin säilytyksessä se ei haittaa mitään. Meillä pyykit on järjestetty niin, että ylimmällä tasolla on valkopyykki, keskellä pienimmällä tasolla löytyy värillinen ja alhaalla taas on tummat.
Lisää säilytystilaa löytyy vielä kaapistojen yläpuolelta, jonne olen hankkinut punottuja koreja. Tuolla on hyvä säilyttää piilossa vaippapaketteja, vessapaperia ja talouspaperia.
Huurrettu lasiovi johtaa kylpyhuoneeseen ja sen vasemmalta puolen löytyvät pyyhkeet. Itse olen tykännyt hurjan paljon, että kylpytilat ovat erillään kodinhoitohuoneesta! On ihanaa kun kumpikin tila on jaoteltu erikseen ja kylpytiloista ei ole näkymää pyykkihuoltoon ym. Lisäksi eipähän tarvitse varoa veden kanssa, kun kaapit eivät ole kosteuden kanssa tekemisissä.
Kylppäristä löytyy toinen wc-pytty ja käsienpesuallas on kodinhoitohuoneen puolella. Tällainen kura-allas/yleisallas on muuten ihan paras juttu! Valitsin tähän hanaksi Moran Cera K2 -keittiöhanan ja pidän sen linjakkuudesta. Harmi kun tuossa kuvassa se ei nyt oikein tule ilme. Kuvailen sen tänne joku kerta hieman toisesta kuvakulmasta, niin näkee paremmin 🙂
Olipas kiva kuvailla tänne jotain uutta kodinkulmaa 🙂 Seuraavaksi kurkataan mitä tuolta lasioven takaa löytyy, eli vuorossa on kylpyhuoneen ja saunan sisustus. Ensi kertaan!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com
2 kommenttia
Paluuviite:
Paluuviite: