Puutarha/Parveke

Parvekeinspiraatiota

Täällä aletaan olemaan jo keväisissä tunnelmissa ja siksipä ajattelin jakaa tänne blogiin hieman inspiraatiokuvia erilaisista parvekesisustuksista. Itsekin heräilen siihen, että kohta pitäisi alkaa pesemään parveke laseja ja puhdistamaan parveke muutenkin ylimääräisestä tavarasta ja pölystä. Pikku hiljaa, huomaamatta, on parvekkeelle kertynyt jotain ihme sälää ja minusta tuntuu, että parveke kaipaa kunnon kuurausta! Tuossa kun Curron kanssa kävimme lenkkeilemässä, huomasin että muut ovat jo aloittaneet tämän urakan!

Mutta eipä mitään kiirettä! Nyt hieman suunnitellaan ja tutkaillaan ihania parvekesisustuksia 🙂 Postauksesta ”Kurkkaus parvekkeelle” löytyy kuvia myös meidän parvekkeesta.

 

Alla oleva parveke näyttää paljon mielenkiintoisemmalta, kun lattiaa ei olekaan peitetty puurimoilla, vaan upeilla marokkolaishenkisillä laatoilla. Ihana idea!

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Alvhem

 

Alla olevan kuvan valitsin tähän porukkaan sen takia, koska tässä parvekkeessa on mukava rytmitys eri toimintojen välillä. Toiselta puolelta löytyy grillauspiste sekä ruokailutila, ja toiselta puolelta taas ”lounge” tila. Matot tuovat väriä ja pehmoisuutta partsille. Tosi kivan näköinen tila!

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Fantastic Frank

 

Alhaalla olevalle pikku parvekkeelle on saatu katseensuojaa valkoisella kankaalla, joka kiertää parvekekaidetta. Parveke näyttääkin tämän ansiosta enemmän huonemaiselta.

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Entrance mäkleri

 

Alhaalla on kuva lavoista tehdystä sohvasta. Meiltä löytyy tämän henkinen ratkaisu myöskin. Itse emme käyttäneet lavoja, vaan nikkaroimme omamme laudoista. Uusittu parveke-postauksesta voit katsoa meidän versiomme.

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Entrance mäkleri

 

Tämä alla oleva parveke on ihanan sympaattinen ja kutsuva. Noita harmaita hyllyjä on ainakin saanut Ikeasta 9,90€ hintaan, ja itseltänikin löytyy tuollainen varastosta. Näyttävät tosi kivalta parvekkeellakin. Lisäksi katse kiinnittyi tuohon isoon valkoiseen pallovalaisimeen. Meiltäkin löytyy tuon tyyppisiä aurinkokennojen avulla syttyviä kangasvaloja. Ne on mielestäni oikein nättejä, ja antavat kivasti tunnelmaa. Samoin kuin jo monessa aikaisemmassa kuvassa vilahteneet koristevalonauhat.

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Devote

 

Kolmessa alimmaisessa kuvassa näkyy juurikin noita aurinkokennovalaisimia, sekä lamppuvalosarjaa. Itse tykkään etenkin noista valosarjoista. Ne sopivat todella hyvin pimeisiin iltoihin ja antavat ihanaa tunnelmaa.

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Bohem-chic

 

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Ikea

inspiraatiota parvekkeen ja terassin sisustamiseen

Kuva: Ikea

 

Nyt vain parvekesiivouksen pariin, niin on parveke valmiina auringonpaistetta varten! Ja ne parvekekukat! Voi vitsi! En malta odottaa, että pääsen miettimään uusia parvekekukkia 🙂 Ideoita parvekkeelle -postauksesta löytyy vielä lisää kuvia meidän parvekkeesta.

Ihanaa viikkoa!

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *