Olohuoneen valaistus: harkinnassa seinävalaisin
Nyt olisi luvassa seinävalaisin pohdintoja, sillä haluaisin tuohon nuolen osoittamaan kohtaan seinävalaisimen. Itselläni tulee aina köperrettyä sohvan nurkkaan lukemaan lehteä ja nyt on alkanut jo ihan oikeasti ärsyttämään, että tuossa kulmassa ei ole valaisinta. Sohvan toiseen kulmaukseen olen laittanut jalkalampun, mutta enemmän tuonne divaanipuolelle kuitenkin tekisi mieli köllähtää.
En tiedä tuleeko tilaan sitten jo liikaa valaisimia, sillä tuossa mustan Lundia -hyllyn päällä on Kartellin Bourgie -valaisin, sitten on tuo Secton kattovalaisin ja lopuksi vielä sohvan vasemmassa nurkkauksessa on Jielden jalkalamppu. Suunnittelin kuitenkin, että siirrän Jielden jalkalampun muualle, mikäli tila alkaa näyttämään liian ahtaalta ( tai ”lamppuiselta”). Kartellin lamppu on kuitenkin pakko olla nurkassa, sillä tykkään kovasti, että sieltä suunnalta tulee tunnelmavaloa. Melko harvoin itseasiassa käytämme tuota kattovaloa päällä, mutta ehkä se on enemmän sellainen talviajan juttu.
No tässäpä näitä seinävaloja sitten olisi. Olen suunnitellut, että valaisimen tulisi olla musta ja melko siro. Niin kaunis kuin tuo Mantis BS2 Mini onkaan, niin taitaa se olla silti liian kookas. Samaa mietin myös Lampe Grasin valaisimesta. En halua, että valaisin vielä liikaa huomiota taululta.
Tällä hetkellä suosikkejani tuohon tilaan taitaa olla House Doctorin Club, Jotexin Lincon ja Elloksen Nathan. House Doctorin Club sopisi siinä mielessä taulun viereen hyvin, sillä nuo kultaiset/messinkiset yksityiskohdat toimisivat hyvin taulun parina Siinäkin kun on melko paljon tuota kultaa. Toisaalta olen myös superkiinnostunut noista Jotexin ja Elloksen valaisimista.
Tässä vielä kuvat Elloksen ja Jotexin sivuilta, missä näkyy miltä valaisin näyttää sohvan/nojatuolin parina. Tosi kivan näköiset!
Tätä asiaa täällä nyt pohditaan hetki ennen kuin tilataan yhtään mitään, heh! Mutta mielestäni tuohon kohtaan olisi juuri seinävalaisimen mentävä paikka, vai mitä 🙂 Lisäksi tuolta lattian nurkasta löytyisi vielä pistokepaikka oikeasta kohtaan, joten kyllä tuohon nyt joku on saatava!
Täytyy nyt pohdiskella tämän valaisin asian kanssa. Vinkkejä saa antaa!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com
Yksi kommentti
Paluuviite: