Kutsuva parveke: Kesäterassin sisustus
Nappasin alla olevan kuvan, kun tänne etelään tuli vielä viimeinen lumisade. Ihan ei kinokset kuvassa näy, mutta tarkoitus olikin kuvailla meidän parvekesisustustamme tällä hetkellä. Aika pelkistetyltä näyttää! Tunnelmaa iltaisin tuovat toki pylvääseen kiedottu valosarja, mutta kovasti tekisi mieli alkaa tuoda jotain vihreää parveketta piristämään. Valosarja on muuten Annon-mallistosta ja se on meillä ollut päällä ajastimen ansiosta, melkeinpä vuoden jokaisena päivänä. En käytä parvekkeella erikseen jouluvaloja, vaan nämä ajavat myös senkin asian. Kuitenkaan valkopalloiset valot eivät ole liian jouluiset tai talviset, etteikö niitä voisi käyttää myös kesäaikaan.
Mutta miltäs viime kesänä näytti? Reilu vuosi takaperin kannoin partsille mm. ruukussa kasvavia heiniä, laventelia ja rosmariinia. Parvekkeen värimaailma pysyi aika neutraalina, kun kaikki kasvit ja kukat olivat lähinnä vihreitä, ripauksella sinistä kukkaa. Tällä kertaa voisi kokeilla taas jotain muuta, ja tuoda sisustukseen mukaan enemmän väriä. Ainakin hennon vaaleanpunaiset pelargoniat houkuttelevat 🙂
Tuo meidän parvekesohva on muuten itse tehty ja ohjeet sen tekoon löytyvät postauksesta ”DIY parvekesohva & parvekelaudoituksen öljyäminen”.
Ei muuta kuin odottelemaan lämpöisiä kelejä!