Kuivakukat tekevät paluun!
Trendikkäät kuivakukat
Kuivakukat ovat nyt supertrendikkäitä! Muistan kun joskus lapsena kuivatin ruusuja kimppu alaspäin ovenkarmista roikkuen, ja sitten ne laitettiin takaisin maljakkoon. Tätä tehtiin silloin aika paljon (tai ainakin minä tein, heh) ja nyt saman operaation voi aloittaa uudelleen! Tosin minulla kukat kuivuvat maljakossa ihan samalle paikalleen ilman roikutteluja, kuten kuvissa olevan kimpun kukille on käynyt.
Ihan hirveä ekspertti en ole näissä kuivatus asioissa ole, eli aivan kaikki kuvat eivät näitä sieviltä kuivuessaan, mutta tämä kukkakaupasta ostamani kimppu näyttää kyllä kivalta kuivatettunakin. Muun muassa postauksessa ”Tämän hetken trendikukka: Protea”, vilahtaa tämä kimppu aivan tuoreena, jos haluatte käydä kurkkaamassa.
Runsautta tähän kimppuun ole tuonut myös vähän kepulikonstein, sillä lisäsin joukkoon pari tekokukan oksaa ja yhdestä niistä istuskelee tuo kauniin värinen pikku lintu. Lintu on ostettu Tallinnan Shishi -sisustusliikkeestä, jossa kävimme viime kesänä: ”Sisustajan unelma: Sisustusliike Shishi”.
Lisäksi minulta löytyi kuivia eukalyptuksen oksia joita lisäilin myös tähän asetelmaan. Eukalyptuksen oksat ovatkin ihan kivan näköisiä kuivattunakin. Tosin silloin ei pääse enää nuuskuttelemaan niiden ihanaa tuoksua, kuin mitä ne ”tuoreena” tuottavat.
Pidän kovasti kimpun väreistä ja ne sopivatkin ihanasti syksyyn. Murretut sävyt tuntuvat muutenkin omalta jutulta, enkä edes kesällä tainnut tuoda mitään kovin uutta sävyä meidän sisustukseen. Saviruukku on muuten löytö ystävämyynneistä, viiden euron hintaan! Se onkin meillä ollut esillä nyt koko ajan ja vaihtelen siihen vain eri kukkakimppuja.
Aika kiva vai mitä! Nyt minulla on iso hortensian oksa vielä maljakossa, mutta se alkaa olla jo siinä pisteessä, että taidan kuivattaa sen ja kokeilla josko se sopisi vaikka vielä lisäksi tähän kukka-asetelmaan.
Ensi viikolla alkaa muuten Habitare -messut ja siihen on luvassa mukavaa arvontaa nyt lähipäivinä, joten kannattaa kurkkia blogia, instagramia @hurmaavanvalkeaa tai hurmaavanvalkeaa -facebooksivua! Itselleni Habitare-messut on kyllä syksyn paras sisustustapahtuma ja sitä kyllä tulee odotettua joka vuosi innolla. Toinen tapahtuma, joka kuuluu syksyn suosikkeihini on Kaapelitehtaalla pidettävä Design Market -tapahtuma, joka kokoaa yhteen useita sisustualan liikkeistä. Esimerkiksi vanhassa postauksessani ”Tunnelmia Kaapelitehtaan Design Market -tapahtumasta” on tunnelmia Design Marketista.
Kuulemisiin!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com