Olohuone

Kodin sisustus tammikuussa

Kuvailin pitkästä aikaa olohuoneen tunnelmaa tänne blogiin. Tuntuu että tällä hetkellä on hieman välitilassa tämän sisustelun kanssa. Ehkä tuo jouluähky on vielä jollain lailla päällä, sillä sisustuksen päivittäminen on hieman jäänyt vähemmälle. Tietenkään en tarkoita, että pitäisi mitään uutta hankkia, vaan ”uusia” sisustusratkaisuja voi tehdä myös jo kotoa löytyvillä tekstiileillä ja pientavaroilla. Nyt olen saanut raivattua vain joulukoristeet pois ja koittanut pitää kodin ilmeen mahdollisimman simppelinä.

Ja nyt sitten vielä tarkennus, että nämä kuvat ovat tarkkaan ”siistittyjä” ja rajattuja 🙂 Oikeasti meillä on tuossa keskellä lattiaa kaikki vauvan lelut ja hänen leikkialustat ym. Pikkaisen jos kameraa olisi kääntänyt, niin mukaan olisi tullut sitteri sun muu rekvisiitta, haha! Mutta vauva-arjen keskellä on kiva välillä fiilistellä kivoja sisustuskuvia ilman, että koko huusholli sotkuineen paistaa läpi.

 

olohuoneen sisustus tammikuussa

 

Hoksaatteko muuten, että Ikean Karlstad sohvalta puuttuu selkäpehmusteet. Kirjoittelinkin aikaisemmin niistä, että jouduin ottamaan ne pois, sillä ne eivät oikein tukeneet enää selkää. En saanut hyvää asentoa vauva sylissä ja syöttäminen oli hankalaa. Löysin Ikeasta kuitenkin tuollaisen harmaan torkkupeiton, joka on melkein aivan saman sävyinen kuin tuo meidän sohvakin. Tällä hätäratkaisulla nyt mennään vielä vähän aikaa kunnes se oikea sohva löytyy. Etsintä on kyllä käynyt jo kuumana 🙂

 

olohuoneen sisustus tammikuussa olohuoneen sisustus tammikuussa

 

Nämä kuvat otin muuten uudella kännykällä, jonka sain joululahjaksi, eli iPhone 8 plussalla. Mielestäni nämä eivät ole laadultaan yhtään hassumpia. Toki suosin yleensä aina oikean kameran käyttöä kuvailussa, mutta nyt ei ollut aikaa kunnon kuvauksiin.

Ehkäpä tässä helmikuussa saadaan hieman keväisempää tuulahdusta myös meidän kotiin, uusi sohva kenties 🙂

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *