Olohuone

Kevätsiivous karsii turhan tavaran: Pelkistetty olohuoneen sisustus

Täällä on siivottu koko koti melkeinpä lattiasta kattoon ja sen myötä myös sisustus jätettiin mahdollisimman pelkistetyksi. Vaikka kirjoitinkin viime viikolla postauksessa ”Olohuoneen pikapäivitys kevääseen”, että on aika tuoda väriä sisustukseen, on tilanne olohuoneessa nyt kuitenkin tämä 🙂

Aika harmahtava kylläkin, mutta nyt tästä puuttuu toki pikku miehen suuri vihreä jumppapatja ja kaikki värikkäät lelut. Pitääkin melkein joku kerta ottaa se ”todellinen” sisustuskuva tänne blogiin, mutta toisaalta tykkään kuvailla juuri silloin kun koti on ns. edutuskunnossa. Suurimmaksi osaksi se kuitenkin elää normaalin arjen mukana, joten hetkittäinen seesteys inspiroi kyllä aina kameran varteen.

 

pelkistetty olohuoneen sisustuspelkistetty olohuoneen sisustuspelkistetty olohuoneen sisustus

 

Ihailen kovasti tätä meidän valkoista lattiaa ja se on ollut kyllä loistava päätös, silloin aikanaan kun päätimme maalata sen. Meillä on ollut nyt tämä valkoinen lattia reilu neljä vuotta ja se on pysynyt kyllä todella hyvänä. Edes koiran kynsistä ei ole jäänyt jälkiä! Toki Curro ei paljoa paina, ja maalikertojakin on se neljä kerrosta. Joskus joku kysyi minulta, että onko aurinko kellastuttanut lattiaa, mutta ihan rehellisesti kyllä sanon, että ei yhtään! Listat maalasimme juuri vastikään, sillä ne olivat hieman kellastuneet paikka paikoin, mutta lattia oli kyllä ihan priima. Postauksessa ”Lattian maalaus valkoiseksi” löytyy tarinaa tuosta projektista. Postaus on muuten tehty tammikuussa 2014, joten kuvat ovat hieman sinne tänne läiskittyjä, haha! Mutta ihanan innolla juttu on kuitenkin kirjoitettu. En ole halunnut alkaa siloitella vanhoja postauksia, joten ne saavat pysyä sellaisina kuin ovat.

Deko etsii muuten uusia bloggaajia, joten ei muuta kuin hakemusta sisään! Dekon jutussa ”Deko etsii uusia sisustusbloggaajia” voi lukea asiasta lisää.

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *