Ajattelin tänään

Kesälomakuulumiset

Hellurei! Täällä ollaan lomailtu oikein urakalla, joten tässäpäs sneak peek meidän lomatunnelmiin 🙂 Tässä juuri pohdimme, että emme ole varmaan kertaakaan touhunneet näin paljon kuin tänä kesänä, mutta syynä tähän on kuitenkin se, että meillä ei ole puoleentoista kuukauteen omaa asuntoa, joten nyt on reissattu sitten oikein urakalla 🙂 Vielä olisi noin pari viikkoa (alakanttiin pyöristettynä), ennen kuin meille luovutetaan avaimet uuteen kotiin, mutta nopsasti tämä aika on mennyt ja on ollut todella hauskaa!

Meidän kesäloma alkoi Mallorcan reissulla, josta tein ihan oman postauksen. ”Lomatunnelmia Mallorcalta: Mallorca Alcudia” -postauksessa lisää juttua ja kuvia reissusta. Me tykätään yleensä lähteä heti loman alkuun reissuun, jolloin pääsee samantien irtautumaan arkirutiineista. Tämä matka oli ensimmäinen ulkomaanmatka vauvan kanssa ja siitä jäi meille kyllä aivan ihanat muistot.

 

kesäloma kuulumiset
Auringonlaskua Mallorcalla. Hotellimme Tui Family Alcudia Pins oli loistava valinta, kun matkassa oli pieni vauva.

 

Mallorcan reissun jälkeen lähdimme Tallinnaan, josta olimme varanneet Airbnb -huoneiston. Bongailin erityisesti Rotermannin alueella kauniita kukkaistutuksia ja terassiratkaisuja, joita voisi sitten hyödyntää myös omalla pihalla.  Alla olevasta kuvasta näkyy hauska idea valosarjojen ja punottujen korien yhdistelmästä. Koreihin oli tehty reikä, joka oli pujotettu korista läpi. Lisätukea antoi vielä nippusiteet korin molemmilla puolin. Tällaista voisi kokeilla myös itsekin. Laittaa vain pari koria vaikka juuri terassin ruokapöydän yläpuolelle.

 

kesäloma kuulumiset
Tallinna Rotermann.

 

Tallinnan reissun jälkeen meillä oli uuden kodin katselmus. Eli kävimme työn jäljen läpi ja merkkasimme havaitsemamme virheet yms. ylös. Nämä sitten korjataan ennen muuttoa. Alla olevassa kuvassa näkyy meidän kodinhoitohuone, josta on kulku myös kylpyhuoneeseen. Liukuovi tehtiin muutostöinä ja se näyttää asunnon kokonaisuudessa todella hyvältä! Siinä tosin huomasimme heti värivirheen, sillä levy on selvästi ollut auringossa ja ilmeisesti jotain on ollut sen päällä, kun sivuilla menee tuollaiset vaaleat rannut. Tätä nyt seurataan josko sävy tasoittuu parin kuukauden sisällä, tai sitten ovi vaihdetaan. Kaiken puolin asunto näytti kuitenkin todella hyvältä! Tuli kyllä sellainen fiilis, että voisin muuttaa sinne vaikka jo samantien, heh!

 

kesäloma kuulumiset
Tulevan asuntomme kodinhoitohuone. Kuusikulmainen lattialaatta oli nappivalinta!

 

Asunnon katselmuksen jälkeen huokaisimme viikonlopun Robinin mummolassa, joka on tukikohtamme tämän puolentoista kuukauden ajan ja tämän jälkeen starttasimme auton kohti Oulua, jossa sijaitsee toinen mummola. Oulu antoi parastaan ja nautimme lämpimästä kaupungista. En ole varmaan ikinä nähnyt Nallikarissa niin paljon porukkaa rannalla kuin näillä helteillä. Mekin pulahdimme meriveteen, joka oli kuin linnunmaitoa 🙂

 

kesäloma kuulumiset

 

Torin rantaan oli tullut uusi By Pias -putiikki, joka oli aivan ihanasti sisustettu. Nappasin kuvan lampunvarjostimesta, sillä olen itse tehnyt samanlaisen, ja ajattelin jos sen laittaisin terassille ruokapöydän päälle. Lampun sinne voisi pujottaa samaan tyylin kuin tässä. Täytyy vielä miettiä, kaipaako se lamppua ollenkaan, vaan riittäisikö pelkkä varjostin luomaan tunnelmaa. Ehkäpä patterilla toimiva valosarja voisi riittää myös iltojen hämärtyessä.

 

kesäloma kuulumiset
By Pias Oulun torinrannan sympaattinen putiikki.

 

Vietimme Oulussa vajaan viikon, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Rovaniemeä. Täällä meillä on paljon kavereita, sillä puolisoni on täältä kotoisin ja itsekin olen paikkakunnalla asunut.

 

kesäloma kuulumiset

 

Rovaniemellä kannattaa muuten käydä ehdottomasti Kesärafla Saunassa, joka on upealla paikalla Kemijoen rannalla. Täällä mekin herkuttelimme burgereilla ja istuimme iltaa.

 

kesäloma kuulumiset
Kemijoen rannalla sijaitseva Kesärafla Sauna. Täällä muuten on myös ihan oikeasti saunomismahdollisuudet ja tietysti asiaan kuuluu Kemijokeen pulahtaminen 🙂

 

kesäloma kuulumiset kesäloma kuulumiset

 

Suosikkipaikkamme Rovaniemelle on myös Cafe & Bar 21, joka sijaitsee Rovaniemen ydinkeskustassa. Täältä saa todella hyvää ruokaa ja taidolla tehtyjä drinksuja. Bar 21 kyljessä on myös Yuca, josta herkuttelimme ihanaa meksikolaista ruokaa. Terassi palvelee molemmin puolin ja ruokaa saa tilattua myös iltamyöhään. Pitsan nälkäisille suosittelen Pure Pizzaa, jonka pitsat paistetaan aidossa puu-uunissa. Aivan mielettömän hyvät pitsat!

 

kesäloma kuulumiset
Cafe & Bar 21 terassi.

 

kesäloma kuulumiset
Cafe & Bar 21 herkullinen gelato.

 

Hei hei Rovaniemi!

 

kesäloma kuulumiset

 

Ja niin on tullut myös kymmenen kuukautta täyteen tämän loman aikana! Apua, kohta meidän mini on jo vuoden vanha! Tässähän saa alkaa jo yksivuotissynttäreitä miettimään 🙂

 

kesäloma kuulumiset

 

Vielä hetken olemme lomatunnelmissa ja nautimme näistä aurinkoisista päivistä!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *