Kerrostalon parveke sisustus: ennen ja jälkeen
Nyt pääsette kurkistamaan ensimmäiseen tekemääni sisustussuunnitelmaan, joka koostui mm. kerrostalon parvekkeen sisustamisesta. Kerrostalon parveke sisustus oli superkiva toteuttaa ja lopputuloksesta tuli todella hyvä! Olen aikaisemmin kertonut, että opiskelen AJK:ssa sisustussuunnittelijaksi ja nyt koulua on takana noin 9 kuukauden verran. Olen tykännyt hurjan paljon koulusta ja varovainen toive koulun alkaessa oli, että pääsisinpä tekemään alan töitä jo koulun ohella. Niin kävikin ja pääsin suunnittelemaan asiakkaalle parvekkeen sisustuksen, sekä tekstiili-, viherkasvi ynnä muiden sisustustuotteiden sisustussuunnitelman itse asuinhuoneistoon.
Sovimme, että saan näyttää teille millainen itse parvekkeesta sitten lopulta tuli ja nyt pääsettekin kurkistamaan ennen ja jälkeen kuvien muodossa, mitä parvekkeelle oikein suunnittelin. Parvekkeella ei ollut ennestään mitään, vaan se oli ihan tyhjä ”taulu”. Raamit parvekkeen suunnitteluun antoi sen koko ja avoimuus. Eli parveke ei ole millään lailla katettu, vaan täysin sään armoilla. Toiveena oli kuitenkin paikka, jossa viihtyy ja jossa pystyy halutessaan ruokailemaan/kahvittelemaan yms.
Parveke ennen
Tässä kuvat parvekkeesta ennen valmista sisustussuunnitelmaa ja sen toteutusta. Parveke oli suorakulmion muotoinen ja melko kapea. Lattia oli betonia ja siihen toivottiin jalalle mukavampaa materiaalia. Myös yleistä viihtyvyyttä tilaan kaivattiin ja jo tuo ylä puolella mainitsemani ruokailuryhmä.
Parveke jälkeen
Ja tältä näyttää valmis sisustussuunnitelma toteutettuna! Seinustalle tuli isoihin 40×40 ruukkuihin kartiotuijia, jotka antavat kauniin seinämän parvekkeen takaosaan. Lisää kukkalaatikoita löytyy parvekkeen kaiteen reunalta. Nyt laatikoihin istutettiin kanervia, mutta kesällä niihin voi sitten vaihtaa jotain muuta lajiketta. Parvekkeen betonilattia katettiin Ikean terassilaatoilla, joka luo lisää huonemaista tunnelmaa ja on muutenkin mukavampi jalalle kesäisin.
Parvekkeen pöytäryhmä
Koska parvekkeen pöytäryhmä on koko ajan sään armoilla, valittiin terassikalusteiksi kestäviä materiaaleja. Parvekkeen pöytä on Hayn Terrazzo pöytä, jonka jalka on muuten nyt supertrendikästä mosaiikkibetonia, eli terrazzoa. Pöytä on äärimmäisen tukeva ja kestävä, joten kahvit ei varmasti läiky pöydän heilumisen takia 🙂 Tuoliksi valittiin huoltovapaat Jyskin Sandved -terassituolit.
Parvekeistutuksia löytyy useasta kohtaa tilaa ja ne antavat kaunista huonemaisuutta sekä kodikkuutta. Eli kartiotuijat ovat parvekkeen perällä, pöytäryhmän vieressä (tuolin takana) on iso havumix -istutus ja ovea vastapäätä on myös kolmen ruukun ryhmä. Kanervat ja havut oli helppo ja kestävä valinta tähän aikaan vuodesta, joten niitä valittiin tilaan runsaasti. Betonipenkki toimii myös ylimääräisenä jakkarana ja on helposti siirreltävissä köydestä tehdyn kahvan avulla.
Koska parvekkeella ei ollut pistokepaikkoja, ovat kaikki valot aurinkokennovaloja. Pitkä pallovaloköynnös on hauska lisä parvekkeen sisustukseen ja pöydällä oleva iso, Clas Ohlsonilta ostettu lyhty valaisee jo hyvissä ajoin iltaa parveketta.
Parvekkeesta tuli todella onnistunut ja tykätty! Ja nyt on tietysti pakko mainostaa itseään, että mikäli olet miettinyt sisustussuunnittelijan käyttöä, niin ei muuta kuin laita viestiä hurmaavanvalkeaa@gmail.com ja katsotaan kuinka voisin olla avuksi!
Ihanaa syksyistä viikon jatkoa!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com


2 kommenttia
Erika
Hei! Meillä on myös pitkä kapea parveke/kuisti jonka sisustusta mietin. Olisin kysynyt, että miten leveä tuo parveke on?
admin
Hei,
Toteutin tämän muutoksen asiakkaalle, joten en enää muista mitkä tässä olivat mitat. Olisiko syvyys ollut n. 1m 20cm ja leveys 3-4m.