Kaupunkijuhannus: Hyvää ruokaa, ystäviä ja luonnonkukkia
Juhannus hurahti ohitse ja me vietettiin sitä tällä kertaa ihan kotosalla grillaten. Itse olin osaksi juhannuksen myös töissä, mutta perjantai minulla oli vapaata, joten silloin kutsuimme ystäviä lapsineen meille grillailemaan ja nauttimaan ihanan aurinkoisesta päivästä.
Koitin saada kotiin hieman juhannustunnelmaa ja milläpäs muulla kuin luonnonkukilla saa loihdittua helposti ihanaa juhannuksen taikaa. Juhannustunnelmaa auttoi myös se, että me oltiin oikeastaan ainoa kotosalla oleva perhe, heh! Olikin hieman outoa, kun yhtään naapuria ei näkynyt missään ja oli niin hiljaista.
Tässä muuten vielä lisää kuvia meidän lasitetusta terassista jonne hankin nyt vastikään uudet kalusteet. Tai oikeastaan täällä ei ollut vielä kalusteita muuta kuin ikean muoviset tuolit hätävarana, sillä odotin milloin ne oikeat ja täydelliset kalusteet tulevat vastaan. Noh, nämä ihanat valkoiset Trimm Copenhagen -merkin daybed ja nojatuoli löytyivät sattumalta alesta, joten tartuin löytööni heti kiinni.
Sohvan ja nojatuolin sisälmys taitaa olla jotain samaa kuin fatboy:n säkkituoleissa, joten ne muotoutuvat kivasti niihin istuttaessa. Lisäksi sohvassa ja nojatuolissa on pohjalla erilaista materiaalia oleva vahvike (jotain muovis tms.), jolloin niitä voi huoletta pitää myös nurmikolla. Materiaali on myös sään kestävää, joten periaatteessa nämä menevät ihan ulkokäytössä kokonaisuudessaan.
Jos palataan vielä juhanukseen, niin meidän juhannusruokailut koostuivat tällä kertaa hirveästä määrästä pitsaa! Olemme tehneet jo useamman kerran Big Green Egg -grillillä omaa pitsaa ja täytyy sanoa, että ei taida saada muualta parempaa! Taikina tehdään päivän tai pari aikaisemmin ja kun pitsa valmistetaan korkeassa asteessa hiiligrillissä, niin ai että! Tulos on oikean rapsakkaa ja herkullista artesaanipizzaa.
Nyt minulla on enää yksi päivä töitä ja sitten alkaa kesäloma! Jes jes jes! Ihanaa kesän jatkoa kaikille!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com


Yksi kommentti
Paluuviite: