Inspiraatiota jouluisiin asetelmiin
Poimin arkistoista esille viime jouluna ja sitä edellisenä vuonna otettuja jouluisia asetelmakuvia. Olen pikku hiljaa alkanut laittamaan kotia kohti joulua, joten näillä kuvilla pääseekin taas kivaan jouluiseen fiilikseen. Heti ensimmäinen kuva muistuttaakin siitä, että kotiin pitäisi hankkia ehdottomasti huonekuusi! Olen kuitenkin poiminut jo muutaman havunoksan maljakkoon, joten metsäistä tuoksua löytyy jo kodista. Postauksessa ”Jouluinen asetelma hyllyllä” näet miltä meidän kodin joulu tällä hetkellä näyttää.
Hirveästi mitään joulukoristeita en ripustele, vaan tuikut ja kynttilät luovat tunnelmaa kotiin. Paperitähti on mielestäni klassinen ja hillitty joulukoriste, joita onkin nyt helposti saatavilla kaupoista. Käytän joulusisustuksessa paljon kuusen- ja havunoksia, joita on kätevä poimia maasta Curron ulkoilutusreissuilla.
Näissä alemmissa kuvissa löytyykin sitten enemmän joulurekvisiittaa. Yllä oleva sekä viimeiset alimmaista kuvaa ovat parin vuoden takaa. Enää minulta ei tuota valkoista oksaa löydy, mutta siihen kyllä oli kiva ripustaa paperipalloja roikkumaan. Tänä jouluna ajattelin kerätä keraamisia joulupalloja pienellä tarjottimelle ym. jotain vastaavaa. Olohuoneen sohvapöydälle teen aina jonkun tyyppisen jouluisen asetelman. Taidankin ottaa tuo valkoisen peuran jo esille 🙂
Rauhallista joulumieltä kaikille!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // styleroom