Hurmaavan valkeaa blogin vuosi 2017
On aika palata hetkeksi taaksepäin ja katsoa nopeasti miltä vuosi 2017 täällä Hurmaavan valkeaa -blogissa oikein näytti 🙂 Kohokohta löytyy tietenkin syyskuulta, kun meidän ihana Robin saapui syliimme. Jotain muutakin kuitenki ehti tapahtua siinä välissä 😀
Tammikuussa olohuone näytti tältä. Meillä oli vielä tuo itse tehty eurolavapöytä olohuoneessa. Se vaihtui myöhemmin kevyempään By Lassenin pikku pöytään.
Tammikuussa kävin tutustumassa myös Yayoi Kusaman taidenäyttelyyn. Tämä näyttely oli oikea värikylpy synkässä Tammikuussa.
Helmikuussa saapuikin tämä uusi By Lassenin Twin49 sohvapöytä. Olen kyllä edelleen hirmu tyytyväinen siihen. Lisäksi vietimme viikonloppua Haikon kartanossa ja shoppailin Brysselin kivoissa sisustuskaupoissa.
Maaliskuussa vietettiin pääsiäistä ja askarreltiin söpöjä glitterpääsiäismunia ja piipahdettiin ”Järvien Kesäkodit” -kirjan kirjajulkkareissa.
Huhtikuussa olimme naisporukalla viikonloppureissulla Tukholmassa. Matkalta tarttuikin mukaan ihania sisustustuotteita, kuten Navetin Clamp Tray.
Toukokuussa laitettiin parveke kuntoon ja valmistauduttiin kesään. Lisäksi koristeltiin kotia vappukuntoon.
Kesäkuussa inspiroiduttiin ruusuista ja sommittelin niistä tyttömäisen asetelman Lundia hyllyn päälle. Ajatus lähti Infinity Roses -bokseista, joissa ruusut kestävät jopa vuoden ja ne on pakattuna kauniisiin laatikoihin. Oma asetelma oli samanhenkinen, mutta toteutettu ihan oikeista ruusuista 🙂 Lisäksi vierailimme upeassa Alppiruusupuistossa, joka on muuten ehdoton paikka käydä! Aivan mielettömän kaunista! Tänä vuonna mennään taas katsomaan kyllä ruusuloistoa.
Heinäkuussa lomailimme Roomassa ja minä voin silloin jo suht paksusti, heh! Oli ihanaa nauttia lämmöstä ja herkutella hyviä pitsoja ja pastoja. Vinkkasin heinäkuussa myös häämatkavinkkiä Italiaan blogipostauksessa: ”Häämatkalle Italiaan: Capri – Vinkkejä Caprin saarelle ja Anacaprille”.
Elokuussa valmisteltiin kotia vauvan tuloon. Hankittiin sänky, tuunattiin hoitopöytä ja tehtiin mm. mobile vauvan sängyn yläpuolelle.
Olimme muuttaneet elokuussa huonejärjestystä kotona niin, että vierashuoneesta tuli makuuhuone ja vanhasta makkarista vauvan hoitohuone/vierashuone. Kuvailin syyskuussa kuvia muutoksesta blogiin. Syyskuun 19 päivä vauva ilmoittikin tulostaan kuukausi etuseen, ja meillä tulikin hoppu sairaalaan ja synnyttämään. Tuntuu, että tuosta on jo tosi kauan aikaa, vaikka Robin onkin vasta noin kolme ja puoli kuukautta vanha. Kaikki meni loppujen lopuksi hyvin ja me saatiin ihana poika syliimme.
Lokakuussa täällä elettiin jo ihanaa vauvakuplaa ja totuteltiin ihanaan vauva-arkeen. Kirjoittelin juttuja myös Babyshower-juhlistani ja hankinnoistani vauvalle.
Marraskuussa meillekin saapui suuren suosion saavuttanut tonttuovi. Lisäksi loin kotiin jo pelkistettyä joulusisustusta.
Joulukuu saapui kauhealla vauhdilla ja mekin pääsimme viettämään Robin-vauvan kanssa ensimmäistä joulua. Joulupostauksia tuli DIY eukalyptuskranssista olohuoneen joulutunnelmaan.
Nyt onkin sitte vuosi paketissa ja vuosi 2018 käynnistetty! Meille se tarkoittaa paljon mahtavia ja mielenkiintoisia hetkiä Robinin kanssa, kun hän kasvaa ja kehittyy. Myös uusiakin juttuja on tulossa, joten pysykäähän kuulolla 🙂
Ihanaa vuotta myös teille!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest