Yleinen

Hurmaavan valkeaa-blogin kulunut vuosi kuvina

Tammikuu

Vuoden 2016 tammikuu pyörähti käyntiin hääpukuostoksilla. Unelmien puku löytyi heti vuoden alussa, ja nappasin tietysti heti blogiin muutaman vihjettä antavan kuvan. Koko vuosi vierähtikin ihanasti häähumussa, ja hääpuku oli kokoajan vierashuonetta koristamassa. Sitä minä joka päivä katselin ja ihastelin ja tietysti suunnittelin pikku hiljaa tulevia häitä.

 

 

Helmikuu

Helmikuussa teimme reissun Rovaniemelle ja sieltä löytyikin nämä hauskat Eero Aarnion Upo-tuolit. Olimme kaverin kanssa päivän kirppareita kiertelemässä, ja kas kuinkaan, matkaan tarttui kasa designtuoleja pilkkahintaan. Osa tuoleista ja Rovaniemelle ja kaksi niistä saapui myöhemmin meille.

 

Maaliskuu

Maaliskuussa kotia koristeltiin kohti pääsiäistä ja tein pikku virpojille söpöjä herkkupusseja. Noita pupupusseja minulla on vieläkin jäljellä, joten eiköhän samat herkkupussit oteta käyttöön taas kolmen kuukauden päästä 🙂

 

 

Huhtikuu

Huhtikuussa juhlittiin vappua, ja huomaampa myös, että meillä on vielä tuo tummempi seinä keittiössä ja olohuoneessa. Taisin suunnitella kovaa vauhtia myös seinänmaalausurakkaa, ja se toteutettiinkin kesäkuun puolella.

 

 

Toukokuu

Jes! Uusi blogikoti löytyi toukokuussa, ja pääsin muuttamaan uuteen osoitteeseen Dekolehti.fi alle. Olin ja olen tästä edelleen hyvin tohkeissani, ja uusia sisustusjuttuja on mielessä vaikka kuinka paljon tulevalle vuodelle!

 

 

Kesäkuu

Kesäkuussa juhlittiin jo minun polttareita, ja tulevat häät alkoivat kolkuttelemaan jo oven takana! Elettiin jänniä aikoja 😀 Pääsin sisustamaan polttareissani sisustusliike Peroban näyteikkunan, joka oli ihan mahtava juttu!

 

 

Heinäkuu

Heinäkuu vierähti häitä suunniteltaessa ja tekaisinpas myös ihka ensimmäisen vaippakakun. Tähänkin projektiin löytyy blogista ohjeet ” DIY: Vaippakakku”. Lisäksi heinäkuussa reissattiin Tallinnaan ja sisustettiin mm. makuuhuonetta.

 

 

Elokuu

Viimein elokuu koitti ja pääsimme juhlimaan upeita häitämme G18 juhlasaliin Helsingissä. Päivä oli ikimuistoinen ja siitä löytyikin paljon juttua myös blogissa.

 

 

Syyskuu

Syyskuussa blogissa palattiin vielä häätunnelmiin ja itse häämatkaan. Lisäksi innostuttiin Habitare-messuista ja tehtiin löytöjä Design Marketista.

 

 

Lokakuu

Lokakuu oli kotoilun aikaa, ja sisustinkin kotia syksyisempään tunnelmaan. Myös makuuhuone sai tummempaa väriä pintaan ja kynttilät pääsivat osaksi joka päiväistä sisustusta.

 

 

Marraskuu

Marraskuussa mentiin jo kovasti joulutunnelmissa ja blogissa nähtiin niin jouluasetelmia kuin pikkujoulukattauskin. Jouluvalmistelut aloitettiin tänäkin vuonna hyvissä ajoin kotona.

 

 

Joulukuu

Joulukuuta mennään vielä hetki, mutta kylläpäs sekin alkaa olla jo kohta takanapäin. Joulu vietettiin tänä vuonna Oulussa, ja blogissa nähtiin myös jouluista DIY-askartelua.

 

 

Mahtava vuosi siis takana, joten ei voi muuta kuin kiittää ja kumartaa! Tervetuloa vuosi 2017 <3

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // styleroom

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *