Hankintoja vauvalle
Viime lauantaina palasin ihaniin babyshower juhliini postauksessa ”Babyshower juhlat” ja ajattelin vielä fiilistellä ihania lahjoja ja sitä mitä kaikkia hankintoja tuli tehtyä ennen vauvan saapumista.
Kuvissa komeilee suuri lahjapaketti, joka oli perinteiseen babyshower tyyliin täytetty vaipoilla ja kivoilla vauvatavaroilla. Meitä on muistettu muutenkin runsain mitoin ja vauva onkin saanut paljon söpöjä juttuja jo ennen syntymäänsä.
Lahjat ja hankinnat vauvalle
Olemme saaneet ihania vauvan vaatteita, osa hieman reilumpaa kokoa ja osa taas pienempää. Onkin ollut kiva, että vaatteet ovat eri kokoisia sillä kyllähän nuo pienet kasvavat hurjaa vauhtia 🙂 Tosin tuo meidän mini oli sen verran pieni syntyessään, että kaikki vaatteet olivat hänelle hurjan suuria. Meidän pitikin käydä ostamassa pari pienen pientä bodya ja housua, jotta hän ei ihan hukkuisi vaatteisiin. Nyt pituutta ja painoa on kuitenkin tullut jo paljon, joten osa vaatteista on jo hänelle pieniä. Lisäksi saimme tuttipulloja, ruokalappuja, aurinkolasit, harsoja, leluja, tutteja, ensikenkiä, vaippoja… Hmm, todella paljon kaikkea!
Itse olin ostanut myös etukäteen kirpparilta muutaman vaatteen ja tehnyt valmiiksi hoitopöydät niin lastenhuoneeseen kuin kylpyhuoneeseen. Lastenhuoneen DIY hoitopöytä on ollut arvatusti vähemmällä käytöllä, mutta ei täysin kuitenkaan. Ohjeet ja vinkit vastaavan hoitopöydän rakentamiseen löytyy postauksesta ”DIY vauvan hoitopöytä lipaston päälle”.
Etukäteen olimme hankkineet tietysti rattaat, turvakaukalon ja pinnasängyn. Lisäksi ostin valmiiksi kaksi eri paksuista lämpöpussia, jotka ovat olleet todella näppäriä. Paksua talviversiota en ole vielä kuin kerran käyttänyt, mutta kevyempi pussukka on ollut loistava syyskeleille. Lisäksi ostin vaipparoskiksen, joka on meillä kyllä osoittautunut todella käteväksi. Pysyy hajut kurissa 🙂 Kannattaa hankkia kuitenkin sellainen, johon voi itse täyttää uuden pussin. Ne kasetit on melko hintavia.. Toki hankittua tuli muutakin pientä tavaraa tuttipulloista sitteriin, mutta ompahan nyt ainakin kaikki tarvittava valmiina kotona.
Saimme lahjaksi tuon Sophie la girafen purulelun ja lisäksi olin itse ostanut jo etukäteen saman merkin rasvoja sekä mietoa pesuainetta. Tuota SOS Cream Face & Body -rasvaa on tullut käytettyä eniten, sillä se on ollut todella hyvä niin pepulle, kuin myös kuivalle/punoittavalle iholle.
Kyllähän näillä pärjää jo kovastikin! Lisäksi tietysti äitiyspakkauksen tuotteet ovat meillä olleet kovassa käytössä. Tosin osa vaatteista oli kyllä todella isoa kokoa, mutta eiköhän niitäkin jossain vaiheessa tule käytettyä.
Tällaista meillä täällä 🙂 Oikein ihanasti on vauva-arki lähtenyt pyörimään!