Gdansk vinkit: Viikonloppulomalle ihastuttavaan Puolan Gdańskiin
Kerroin ennen joulua, että lähdemme viikonloppureissulle heti joulun jälkeen Puolan Gdanskiin, ja nyt ajattelin koota tänne oman tietopaketin meidän Gdanskin reissustamme. Instagram seuraajat pääsivätkin jo storyn kautta seuraamaan matkaamme kuvien ja videoiden muodossa. Minut löytää muuten instasta @hurmaavanvalkeaa -nimellä, joten ei muuta kuin seurailemaan 🙂
Nyt kuitenkin kuviin ja tunnelmiin meidän viikonloppu reissustamme Gdańskiin! Heti täytyykin nostaa peukku sille, että Gdansk on todella näppärän matkan päässä ja mitä täydellisin viikonloppulomalle. Jos matkaan haluaa yhdistää myös visiitin Sopotiin (tai toisinpäin), niin se onnistuu helposti vaikka junalla. Sopot on Puolan rantakaupunki Itämerellä, joten rantaloma yhdistettynä kaupunkilomaan käy helposti, sillä välimatkat kaupunkien välillä ovat lyhyitä.
Kuljeskelu Gdanskin vanhassa kaupungissa (tai no uudelleen rakennetussa vanhassa kaupungissa) on itsessään jo kivaa, sillä vanha kaupunki on todella kaunis. Joen rannalla kuljeskelu ja ihmettely on myös varsin rentouttavaa puuhaa. Olisipa vaan tehnyt mieli istahtaa tuonne ravintoloihin rauhallisesti istumaan ja seuraamaan meininkiä. Me olimme kuitenkin koko perheen voimin reissussa ja yksivuotias ei kyllä olisi ollut kovin suostuvainen rauhakseen istuskeluun, kun meno jalka vipattaa mahdottoman lailla 🙂 Yhdistimmekin päikkäriajan vaunuissa nukkumiseen, jolloin pääsimme kiertelemään kaupunkia todella näppärästi.
Ruoka
Meillä on tapana käyttää TripAdvisoria reissuillamme ja niin alla olevassa kuvassa näkyvä ravintola löytyi myös. Tilasimme dumplingseja, joka on paikallinen herkku. Näiden taikina nyyttien kaverina tarjoillaan yleensä hapankaalta ja mekin otimme sitä. Minun versioni oli japanilainen versio, jonka pinta oli ihanan rapsakka. Todella hyvää!
Ravintoloista minulla on oikeastaan aika vähän kerrottavaa, sillä tämä oli ainut kunnon ravintola jossa söimme. Meillä ruokailut ajoittuivat myös ostoskeskuksiin, joista nyt löytyy kaikenlaista joka makuun. Mutta jos kahdestaan olisimme liikenteessä satsaisimme varmasti kunnon illallisiin yms.
Gdansk nähtävyydet
Vanha kaupunki on itsessään jo nähtävyys ja siellä onkin ihana kuljeskella. Postauksen ensimmäisenä kuvana onkin ehkä se Gdanskin näkyvin nähtävyys, eli iso musta puinen nosturi. Kun matkaa jatkaa eteenpäin tuleekin alla olevassa kuvassa näkyvä maailmanpyörä ja tuo erikoisen näköinen silta. Tuosta jos jatkaisi vielä eteenpäin tulisi vastaan Gdanskin näyttävä toisen maailmansodan museo.
Vanhasta kaupungista, Dluga -kävelykadulta löytyy myös kaunis Pyhän Marian kirkko, jossa mekin piipahdimme. Täältä ei kuitenkaan kuvia ottanut, sillä se kuvaaminen/puhelimet ym. oli kielletty. Kirkon torniin pääsee myös maksua vastaan vierailemaan ja sieltä aukeaakin hienot näkymät kaupunkiin. Kävelykatu on muuten kerrassaan upea!
Kauppahallin sisällä kävimme tämän kuvan verran, heh! Hirveästi en siis siitä osaa sanoa, mutta itseä tuo ei houkutellut kauheasti kierrokselle. Enkä jaksanut säätää rattaiden kanssa kerrosten välissä.
Pariskunnat ottaa luonnollisesti oman lukon matkaan 😉
Ostokset
Aika monta varmasti kiinnostaa Gdanskin ostosmahdollisuudet ja itsekin tätä asiaa yritin kovasti netistä etsiä. Tässäpä siis minun näkemykseni asiasta.
Itse vanhassa kaupungissa ostosmahdollisuudet ovat aika rajalliset, paitsi jos meripihkakoruista tykkää. En tiedä mitä minulle tapahtui, mutta jotenkin romantisoiduin paikassa ja päädyin koruliikkeeseen josta matkaan lähti yksinkertaiset pyöreän muotoiset meripihkakorvikset, heh! No ainakin tuo okran sävy on nyt huipputrendikäs 🙂
Lisäksi piipahdin sympaattisessa keramiikkakaupassa ja ostin kotiin muistoksi Puolassa käsintehdyn suurehkon vadin. Nämä keraamiset astiastot olivat todella kauniita!
Gdansk Designer Outlet
Teimme visiitin myös Gdanskin Designer Outletiin. Paikka oli tehty kalastajakylän näköiseksi, mutta toisin kuin Espanjassa tai muissa lämpimissä Etelä-Euroopan outleteissa, täällä liikuttiin koko ajan sisätiloissa. Itse olen käynyt paljon outlet -kylissä aina Woodbury Outletista lähtien ja sanotaanko, että tämä oli ihan kiva. Mitään huippubrändejä täältä ei valtavasti löydy, mutta ainakin nyt aleaikaan löytyi muutama kiva juttu. Reissu tuonne kannattaa tehdä taksilla/uberillä, niin ehtii tehdä muutakin päivän aikana.
Gdansk ostoskeskukset
Ostoskeskuksia löytyy alla oleva Forum, joka oli todella hyvä! Paikka on uusi, iso ja liikkeitä on paljon. Toinen missä kävimme on Galeria Baltycka, joka oli myös hyvä, mutta sieltä ei taas löydy ihan samoja liikkeitä kuin Forumista (esim. COS, Other Stories…). Keskustasta löytyy myös Madison Gallery, mutta se on kyllä todella pieni ja sisältää lähinnä paikallisia merkkejä. Itse piipahdimme Madison Galleryssa ehkä kymmenisen minuuttia.
Gdansk joulutori/joulumarkkinat
Joulutorista oli jäljellä vielä rippeet kun saavuimme. Olisikohan ollut 28.12 jolloin tuolla aukiolla piipahdimme ja vielä kojut olivat auki. Jotenkin tunnelma ei enää ollut sama, kuin mitä varmasti joulunaikaa. Nopeasti se joulufiilis lähtee, kun joulu on vietetty.
Yöpyminen
Me yövyimme Scandicissa, joka on aivan rautatieasemaa vastapäätä. Viimeinen kuva onkin otettu hotellin edestä, jolloin tuo aseman läheisyys tulee hyvin esille. Hotelli oli ihan ok, perus Scandic laatua. Idyllisempää olisi varmasti yöpyä enemmän vanhassa kaupungissa, jossa on paljon ihania ja sympaattisia hotelleja.
Toivottavasti tästä pystyy nappaamaan muutaman vinkin jos toisen Gdanskin reissua varten! Me kyllä tullaan tänne joku kerta uudestaan, tai ainakin Sopot on päästävä kokemaan kesäaikaan.
Kivaa viikonloppua!
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com
Yksi kommentti
Paluuviite: