DIY Tonttulakki
Ompelin viime sunnuntaina poitsulle tonttulakin, koska kaapista löytyi vielä tätä ihanaa Vimman lettikangasta. Punaiset pilkut tekevät siitä söpön jouluisen, joten kangas oli täydellinen tonttulakiksi. Vaikka netistä löytyy paljonkin jo ohjeita erityyppisten tonttulakkien tekoon, ajattelin samalla laittaa myös omat ohjeet vaihe vaiheelta kuvien kera.
Tonttulakki ohjeet
- Piirsin vapaalla kädellä leivinpaperille kuvan tonttulakista ja kiinnitin sen nuppineuloilla kankaaseen. Kokoapuna käytin 1-vuotiaan trikoopipoa ja lisäsin vähän saumoille lisäsenttejä.
- Normaalisti tekisin trikoopipon niin, että kangasta olisi kaksinkerroin, mutta tonttulakin ei tarvitse olla niin lämmin, joten leikkasin toisen samanlaisen kolmion.
- Kiinnitin kankaat nuppileuloilla kiinni ja hurautin saumat ompelukoneella kiinni. Minulla ei ole saumuria, joten käytin siksakkia (omasta ompelukoneesta löytyy katkoviivoin merkitty siksak-merkki, ja se on ollut hyvä trikoon ompeluun). Lisäksi minulla on trikookankaalle sopiva neula, joten näillä keinoin on pärjätty pitkälle.
- Nyt minulla olisi periaatteessa jo valmis tonttulakki. Enää vain saumojen kääntö ja lakki olisi valmis. Halusin kuitenkin tehdä tonttulakkiin vielä kauniin resorin samasta kankaasta, joten seuraavaksi ohjeet siihen.
Resori tonttulakkiin
- Leikkaa kankaasta päänympärykselle riittävä kaistale. Kaistale saa olla himpun verran itse tonttulakkia pienempi, jolloin lakki pysyy napakkana päässä. Tässä vaiheessa voit siis vielä vaikuttaa lakin kokoon jos näyttää siltä, että tonttulakista tuli liian iso. Hurauta kaistale nurjalta puolen sivulta kiinni. Kts. oikea sivu.
- Käännä kaistale oikein päin, taittaen se keskeltä kahtia. Ylhäällä oleva sauma on siis ”auki”.
- Asettele kaistale tonttulakin sisään (käännä tonttulakki nurinpäin), niin että kaistaleen ”aukinainen” puoli jää lakista ulos. Kiinnitä kaistale ensin tonttulakin oikealta ja vasemmalta reunalta kiinni, jolloin pystyt venyttämään sen nätisti oikeille kohdille. Sitten muutama nuppineula vielä lisää myös muille sivuille. Hurauta tämän jälkeen ompelukoneella kaistale tonttulakkiin kiinni (melko läheltä tonttulakin suuaukkoa).
- Kuvassa neljä olen kääntänyt kaistaleen, eli resorin tonttulakin sisältä ulkopuolelle ja nyt voikin jo koko lakin kääntää oikein päin. Valmis!
Valmis tonttulakki oikein päin käännettynä näyttää siis alla olevan kuvan mukaiselta. Tykkään tuosta resorista alhaalla, sillä se antaa viimeistellyn ilmeen tonttulakille. Nyt tonttulakkiin voi ommella vielä kulkusen tai vaikka pehmoisen tupsun. Itse ajattelin laittaa tuohon ehkä juuri valkoisen tupsun, jos sellainen sattuisi jostain löytymään. Välttämättä tuo ei kuitenkaan tarvitse mitään. Ainakin meillä kaikki päätyy suuhun, joten kulkunen olisi varmasti kovin mieluista imeskeltävää, heh!
Sain napattua muutaman kuvan tuosta meidän pienestä hurjapäästä tonttulakki päässä 🙂 Kauaa ei vielä lakki päässä pysynyt, mutta toivotaan jos joulukorttikuvat saataisiin otettua tonttulakki päässä. Tuo punainen liivi on muuten minun ja veljeni lapsuusajoilta. Lisäksi settiin kuuluu myös punainen tonttulakki, joka myös on tallessa. Aika ihanat <3
Seuraatko jo näitä? instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com