Puutarha/Parveke

DIY kukkalaatikko

kukkalaatikko

 

Täällä pihaprojektit jatkuvat ja seuravaksi olisi aiheena DIY kukkalaatikko, jonka teon kuvasin tänne ihan varta vasten. Tämä DIY kukkalaatikko ohje on itse sovellettu terassista jääneistä ylijäämälaudoista, joten mittoja voi toki itse vaihdella ja säätää. Halusin meille kuitenkin mahdollisimman korkeat kukkalaatikot tai olisiko nämä pitemminkin jo istutusaltaita sillä halusin, että ne toimisivat myös ikään kuin ”aitana” terassin päädyssä. 

Terassimme tehtiin kestopuusta ja lisää siitä voi lukea ”Terassin laajennus”. Projektista jäi kuitenkin sen verran laudanpätkää yli, että päätimme käyttää sen hyödyksi. Täytyy myöntää, että katsoin kyllä valmiita suuria puusta tehtyjä kukkalaatikoita, mutta ne oli mun mielestä aivan järkyttävän hintasia. Plus ne eivät siltikään täyttäneet omia mittatoiveita. Sen verran korkeat näistä sitten lopulta tuli. Nyt saimme täysin terassiin mätsäävät kukkalaatikot ja näistä tuli vielä todella hienot! Kokoa suuremmalla kukkalaatikolla on 110cm x 52cm ja pienemmällä 70cm x 52cm. Molempien syvyys on 62cm.

 

kukkalaatikko

 

 

DIY Kukkalaatikko/istustusallas ohje

 

1. Mittaa ja sahaa

Mittaa ja sahaa laudanpätkät haluttuihin mittoihin. Kiinnitä laudat yhteen teräksisillä naulauslevyillä. Mikäli laudat ovat jo valmiiksi oikein mittaisia, näitä ei tietenkään tarvitse käyttää ollenkaan. Tykkäsin kuitenkin itse levyjen tuomasta ”industrial -vaikutteesta”, joten voihan näitä ihan huvin vuoksikin laittaa 🙂 Me päädyimme käyttämään kaikkea ylijäämä materiaalia, joten laitoimme ekstra puupalikan naulauslevyn alle, sillä terassiruuvit joita meiltä löytyi, oli vähän liian pitkiä. Kukkalaatikoissa kannattaa käyttää ulkokäyttöön soveltuvia ruuveja etteivät ne ruostu. Naulauslevyt maksoivat n. 60 senttiä kappale.

 

kukkalaatikko

 

 

2. Kiinnitä yhteen

Kun kaikki puupalikat on kiinnitetty yhteen, mallaillaan ne rimoihin kiinni. Me laitoimme ensin kapeammat päädyt yhteen ja sitten vasta aloimme mallata laitoja paikoilleen. Isompaan laatikkoon olimme ostaneet valmiiksi kestopuuta olevaa rimaa, mutta pienempään laatikkoon tuli taas tällainen ”patentti-ratkaisu”, nimittäin saimme K-raudan roskalavalta ohuempaa kestopuusta tehtyä rimaa, jota laitoimme kaksi päällekäin. Ihan saman asian ajoi tämäkin tuunaus 🙂 

 

kukkalaatikko

 

 

3. Yhdistä laatikoksi

Sitten kun sivut on tehty, voi alkaa kiinnitellä laitoja paikoilleen. Täytyy muistaa, että nyt kun nuo laudat on itse kiinnitetty yhteen, niin ne ei ole aivan suoria. Kannattaakin kokeilla palapelihenkeen, että mikä sopisi minkäkin päälle parhaiten.

 

kukkalaatikko

 

 

4. Vesivaneria reunoille

Isompaan laatikkoon laitoimme vesivaneria, joka tukee vielä entisestään tätä painavaa kukkaatikkoa. Vesivanerillahan kannattaisi varmaan vuorata koko laatikko, jolloin se toimisi kait myös routaeristeenä, mutta iski taas piheys ja otimme tämän roskalavalta saadun (jep taas roskalavalta, heh! Kiitos vain ystävälliset myyjät 🙂 ) vanerin pätkän ja sahasimme siitä palat isompaan istustuslaatikkoon. 

 

kukkalaatikko

 

 

5. Kukkalaatikoiden pohja

Nyt sitten asiaa pohjasta. Mietin, että teenkö tähän ollenkaan pohjaa, mutta päädyimme kuitenkin laittamaan kolme lautaa pohjaa tukemaan. Tämä paikka mihin nämä laatikot on laitettu, on paksun kivimurskan päällä. Ajattelin siis, että se on itsessään jo hyvä maaperä ja suoja kukkalaatikoiden/istutuslaatikoiden alustaksi, sekä toimii hyvin myös salaojitusta ajatellen. Ja nämähän laatikot ei tästä enää mihinkään liiku, kun ne on täytetty! Painaa varmaan tonnin, heh!

 

kukkalaatikko

 

 

6. Suojaa kankaalla

Valmiit laatikot päällystin katekankaalla, mutta tein pohjaan muutaman reiän, jotta vesi suodattuu läpi ja halutessaan vaikka myös puiden juuret. En ole nyt ihan varma menikö tämä nyt puutarhurinoppaan mukaan, joten tähän asiaan kannattaa ehkä perehtyä lisää. 

 

kukkalaatikko

 

 

7. Täytä laatikot mullalla

Lopulta pääsin täyttämään laatikot mullalla. Meillä oli vielä tallessa terassin maa-alueelta poistettua multaa, joten kannoin sitä kottikärryillä muutamaan otteeseen kukkalaatikoiden pohjalle. Näihin menee niin mahdottomasti tuota multaa, että oli hyvä kun sain vanhan maan hyötykäyttöön. Meniköhän näihin kahteen istustuslaatikkoon muistaakseni kaupasta ostettua multaa noin 10 x 40L säkkiä ja pohjalla oli aika paljon myös sitä vanhaa maata/multaa. 

 

kukkalaatikko

 

 

8. Istuta kukat

Jes! Ja viimein pääsi istutushommiin! Vähän rumaltahan tuossa hieman ylempänä olevassa kuvassa näkyvät kukkalaatikon sisällä olevat puupalikat, mutta lopulta ne peittyivät tosi nätisti istutuksien alle. Mallailin ensin kukkaruukut kivoille paikoille ja sen jälkeen istutin ne multaan. Tuli kyllä upeat kukkalaatikot! Ja itseasiassa tuonne tulee keskelle vielä yksi pikku puu, mutta joka on vielä matkallansa meille. 

 

Ajattelin tehdä kasvivalinnoista myöhemmin oman postauksen, kunhan saan loputkin istutukset paikoilleen. Vielä olisi tarkoituksena tuoda sivupihalta yksi viime vuonna ostamani isohko kukkalaatikko terassin viereen, mutta odottelen vielä, josko nurmikko kasvaisi ensin takaisin. Saisi kyllä kasvaa nopeampaa, heh!

Ihanaa kevättä!

 

Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

 

2 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *