Lifestyle

Blogi -kuulumisia ja arjen tarinoita

Olohuoneen sisustuksen yksityiskohtia.

Hurmaavan valkeaa -blogin kuulumiset

Terveisiä pitkästä aikaa! Muuttohommat on aina oma urakkansa, niin oli myös tämä blogimuutto. Käytin järkyttävän määrän työtunteja siihen, että sain vanhojen blogipostauksien kuvat näkyville tänne uuteen osoitteeseen ja vielä muutama pikku säätö on tekemättä. Nämä on nyt toiset kotisivut, jotka olen itse kasannut ja pikku hiljaa homma tietysti helpottuu, kun asiat eivät ole enää niin uusia. Ensimmäiset kotisivut jotka tein olivat sisustussuunnittelu Hurmaava Designin -kotisivut ja niiden innostamana lähdin myös perustamaan nämä uudet blogisivut. Nyt kun tämä muuttourakka alkaa olla valmista, niin pääsen keskittymään taas sisällön tekemiseen. Muutamia pieniä muutoksia onkin tänne meille kotiin tullut ja niistä pääsen tekemään piakkoin juttua tänne blogin puolelle!

Olohuoneen sisustuksen yksityiskohtia.

Tuntuu ihanalta, kun aurinko paistaa ja kevät saapuu. Myös sisustussuunnittelu -työrintamalla on uusia projekteja ja olen päässyt myös lomautuksilta takaisin töihin matkailualalle, joka on ollut päätyöni. Vaikka lomautukset ovat tietysti aina haastavia, niin ainakin minulla on ollut aikaa tehdä näitä uusia blogisivuja ja keskittyä myös sivutoimeeni sisustussuunnittelijana. Ollaan vietetty perheen kanssa tiivisti aikaa yhdessä ja käyty monta kertaa tänä talvena hiihtämässä. Näin pohjoisesta muuttaneena, olen ollut todella iloinen että Etelä-Suomeen saapui kunnon talvi. Oletteko muuten katsoneet Yle Areenasta löytyvää ”Unelma lapista” -sarjaa? Itse tykkäsin siitä kovasti ja katsoimmekin jo kaikki kymmenen jaksoa.

Keittiön uusi pyöreä ruokapöytä.

Keittiön uusi pyöreä ruokapöytä oli viimeisin juttu, mistä tänne viime kerralla kirjoittelin ja nyt parin kuukauden kokemuksella voin sanoa, että se on olut ihan loisto-ostos. Saimme todella paljon lisää tilaa ruokailutilaan ja pidän tammi -pöytälevystä hurjan paljon. Useamman kerrankin on jo tullut todettua, että ihan sellainen fiilis että olisi ravintolassa syömässä, jos siis kattaa kivasti ja laittaa kynttilät ym. Jotenkin yhdistän tuon pyöreän pöydän ja tammi-pinnan ravintoloihin, tai sitten näin korona-aikaan on jo vaan siinä pisteessä, että luulee omaa ruokapöytäänsä ravintolapöydäksi 😀

Mutta tällaista arkista menoa täällä vietetään! Seuraavassa postauksessa tulee juttua viimeisimmästä diy -projektista. Nähdään taas!

Seuraatko jo näitä?  Sisustussuunnittelu Hurmaava Design // instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *