Matkat

3 vinkkiä Vaasaan

Tein tällä viikolla pika pyörähdyksen Vaasaan ja ajattelin jakaa kolme tärppiä sinne reissaaville. Lifestyleliike Minun/Min on ihastuttava pikku putiikki Vaasan keskustassa, joka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Täältä löytyy niin sisustustavaraa kuin vaatteita. Liike on tilavan kokoinen ja tuotteet ovat kauniisti esillä. Itse nappasin täältä mukaan huonetuksun ja muutaman kultaisen klipsin, joilla saa esimerkiksi julisteita helposti seinälle ilman taulukehyksiä. Myös muuta ihanaa olisi löytynyt, mutta pysyin kovana houkutuksille 😀

 

minun1 minun

 

Itse olen sitä mieltä, että pikku putiikkeja kannattaa suosia ja ylipäätänsä paikallisia yrittäjiä. Kuinka ihana tunnelma täälläkin on! Tekee mieli hypistellä kaikkea 🙂

 

minun2

 

Välillä pitää myös syödä, ja matka suuntasi jo tottuneesti Magokoro -ravintolaan. Käyn täällä aina Vaasan reissuillani, eikä paikka ole vielä kertaakaan pettänyt. Tämä iso setti maksoi muuten 12,90€! Hinta/laatusuhde paikassa on kyllä erinomainen! Tällä kertaa täytyy kuitenkin antaa miinusta siitä, että seuralaiseni ei saanut ruokaa samaan aikaan kanssani, vaan joutui odottamaan omaa sushiannostaan reilusti yli tovin. Myöskään sushipuikkoja tai ruokailuvälineitä ei tuotu ollenkaan pöydälle… Hieman erikoista. No mutta, ruoka oli silti ihan törkeän hyvää :))

 

magokoro

 

Ruokailun jälkeen menimme vielä Sweet Vaasaa -kahvilaan nauttimaan herkulliset leivokset kahvin kera. Paikka on muuten supersöötti ja leivokset taivaallisia! Suosittelen ehdottomasti! Hintatasokin on varsin kohtuullinen, varsinkin kun vertaa viime viikon kahvitteluun Esplanadilla.. Toki sijainti, sijainti, sijanti, tiedetään 😀

 

sweetvaasa

 

Tällaista kivaa Vaasassa! Lisää Vaasa-postauksia löytyy muuten tästä ja tästä.

 

Kivaa viikonloppua 🙂

 

Lisää sisustusinspiraatiota löytyy näistä: instagram // facebook // pinterest // styleroom

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *