• Ajattelin tänään

    Kesälomakuulumiset

    Hellurei! Täällä ollaan lomailtu oikein urakalla, joten tässäpäs sneak peek meidän lomatunnelmiin 🙂 Tässä juuri pohdimme, että emme ole varmaan kertaakaan touhunneet näin paljon kuin tänä kesänä, mutta syynä tähän on kuitenkin se, että meillä ei ole puoleentoista kuukauteen omaa asuntoa, joten nyt on reissattu sitten oikein urakalla 🙂 Vielä olisi noin pari viikkoa (alakanttiin pyöristettynä), ennen kuin meille luovutetaan avaimet uuteen kotiin, mutta nopsasti tämä aika on mennyt ja on ollut todella hauskaa! Meidän kesäloma alkoi Mallorcan reissulla, josta tein ihan oman postauksen. ”Lomatunnelmia Mallorcalta: Mallorca Alcudia” -postauksessa lisää juttua ja kuvia reissusta. Me tykätään yleensä lähteä heti loman alkuun reissuun, jolloin pääsee samantien irtautumaan arkirutiineista. Tämä matka oli…

  • Inspiraatio

    H&M Home laajentaa huonekaluihin

    Sain mielenkiintoisen viestin H&M Home:lta, jossa kerrottiin heidän laajentavan valikoimaansa huonekaluihin. Tämä herätti kovasti itsessäni kiinnostusta ja ajattelin jakaa muutaman kuvan tulevan malliston tuotteista. Uuteen mallistoon tulee mm. pieniä pöytiä, jakkaroita, hyllyjä, peilejä ja valaisimia. Tekstuureina nähdään ainakin marmoria, puuta, terästä, olkia ja messinkiä. Väreinä nähdään luonnonmukaisia sävyjä: beigeä, messinkiä, vihreän eri sävyjä, harmaata ja ainakin mustaa. Itse pidän kovasti malliston tuotteiden ilmavasta muotokielestä ja yksinkertaisuudesta. Alhaalla kuvissa näkyvät rahit näyttävät myös todella houkuttelevilta.   Kuvat: H&M Home   Tuotteet tulevat saataville Heinäkuun lopulla. Juuri sopivasti meidän muuttoon, heh! Vitsi vitsi, me ei kyllä varsinaisesti tarvita mitään, mutta eihän sitä toki vielä varmaksi tiedä 🙂   Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest // hurmaavanvalkeaa@gmail.com

  • Matkat

    Lomatunnelmia Mallorcalta: Mallorca Alcudia

    Terveisiä ihanista lomatunnelmista! Olemme kylläkin jo palanneet Suomeen Mallorcan auringon alta, mutta näihin kuviin on kyllä mukava palata. Meidän reissumme oli ensimmäinen pienen vauvan kanssa ulkomailla, joten valitsimme hotelliksi mahdollisimman helpon ja kaiken kattavan Tui Family Life Alcudia Pins -hotellin. Päädyimme vielä All Inclusive vaihtoehtoon, sillä emme halunneet metsästää ruokapaikkoja tai nähdä vaivaa oikeastaan minkään eteen, heh! En ole ikinä valinnut matkoilla all inclusive -palvelua, sillä pointti reissun päällä on juuri ollut nautiskella tunnelmaa ja hyviä ruokia eri ravintoloissa, mutta näin ensimmäisellä reissulla pelasimme varman päälle. Olikin todella kiva hipsiä helposti hotellihuoneesta suoraan ravintolaan tai tilata juomaa allasbaarista ja heilutella vaan ranneketta kädessä, haha! Menimme täysin vauvan rytmien mukaan ja…