• Matkat

    Brysselin sisustuskaupat

    Olin alkuviikosta työreissulla Brysselissä ja aikaa jäi piipahtaa keskustan hulinassa. Yllätyin positiivisesti Brysselin hurmaavista sisustuskaupoista ja ajattelin jakaa tänne myös pari vinkkiä. Nämä löytämäni putiikit tulivat vastaan ihan vahingossa, kun kiertelimme ympäri keskustaa  ja niinhän se useastikin on, että vahingossa saattaa löytää ihania  aarreaittoja 🙂 Ensimmäisenä vastaan tuli sympaattinen Dille & Kamille, josta löytyi runsaasti kaikkea pientä ihanaa, niin keittiötarvikkeista pellavapussilakanoihin. Keskellä liikettä oli pieni kokkauspiste, jossa myytiin vastaleivottua kakkua ja kahvia. Putiikin sisustus oli selkeän skandinaavinen ja hintataso edullinen. Dille & Kamillen vierestä löytyi myös pieni saippuaputiikki, vähän samantyyppinen kuin Lush. Kannattaa piipahtaa reitin varrella myös siinä.     Toinen aivan ihana sisustuskauppa oli Maisons du Monde, joka oli täynnä ihania…

  • Koti ja sisustus

    Rakkain sisustustavarani: Ilmari Tapiovaaran designklassikot

    Huomasitteko viime Dekossa pienen jutun Dekon bloggareiden rakkaimmista sisustusesineistä? Olin napannut alla olevan kuvan lehteen, jossa komeilevat kaksi Ilmari Tapiovaraan suunnittelemaa Domus -tuolia. Rakkain sisustusesineeni minulla on tuo vanha ruskea Domus -tuoli, josta huokuu kauniisti ajan patina ja natina. Löysin tuolin kirpparilta erittäin huokeaan hintaan. Valkoinen tuoli on taas uustuotantoa noin kolmen vuoden takaa. Mielestäni nämä kaksi kaverusta täydentävät kauniisti toisiaan ja luovat kontrastia sisustukseen. Tässä sitä taas huomaa kuinka hyvin suunniteltu design kestää aikaa.     Ruskea Domus-tuoli on odottanut jo tovin aikaa pientä kunnostusta, sillä tuoli kaipaisi hieman tukea. Toivottavasti tänä kesänä saataisiin tuo projekti toteutettua 🙂   Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

  • Matkat

    Ystävänpäivä Haikon kartanossa

    Olimme viikko sitten juhlistamassa ystävänpäivää Haikon kartanossa, ja ajattelin jakaa myös tänne blogiin tunnelmia paikan päältä. Olin ostanut hullareilta Haikon kartanon -lahjakortin Jannelle joululahjaksi, ja nyt olikin sopiva hetki käyttää se pois. Yövyimme kylpylän puolella ja saimmekin huoneen, josta oli todella hieno näköala järvelle. Olimme yötä su-ma, joten ehkä se vaikutti asiaan. Kannattaa ehkä laittaa huonetta varatessaan toiveisiin, että haluaa huoneen järven puolelta, sillä osa huoneista on kyllä aika huonolla näköalalla maantasolla.. Mitään sen kummempia suunnitelmia meillä ei ollut tehtynä, joten tepastelimme sunnuntaina Haikon aluetta ympäriinsä ja nautimme auringonpaisteesta. Tärkeintä oli päästä rentoutumaan ja nauttimaan hetkestä. Kävimme myös kuntosalilla ja tietysti vierailimme itse kylpylän puolella. Mikään kauhean isohan tuo kylpylän puoli…