• Muu kulttuuri

    Yayoi Kusama: In Infinity

    Kävin viime viikolla Helsingin taidemuseossa katsastamassa Yayoi Kusaman In Infinity näyttelyn. Näyttely on vielä tänään käynnissä, joten nyt alkaa olla viime hetket/tunnit käsillä, jos meinaa tutustua lumoaviin palloihin 🙂 Näyttelyssä on esillä niin valokuvataidetta, veistoksia, maalauksia kuin myös installaatiooita, joissa kävijä pääsee osaksi taidetta. Yayoi Kusama on tunnettu juurikin noista pilkuistaan, joita on nähty myös ihan muotitalojen designtuotteissa asti. ”Kusaman omintakeinen kuvasto nousee hänen lapsuudestaan asti kokemistaan toistuvista näköharhoista, joissa maailma näyttäytyy pilkkujen ja toistuvien kuvioiden peittämänä, ikään kuin äärettömänä tähtitaivaana. ”Sisäinen todellisuus, hallusinaatiot, pelot ja pakkomielteet ovat Kusaman taiteen lähtökohtia. Keskeistä hänen taiteessaan on äärettömyys, toisto ja halu sulautua maailmaan.” -Helsingin taidemuseo.     Alla olevassa kuvassa olemme yhdessä Kusaman installaatiossa,…

  • Asetelmat,  Sisustus

    Talventörröttäjät maljakossa

    Eipä olisi uskonut, että lumen seasta löytyneistä kuivista ja jäätyneistä oksista saa näin kivan asetelman. Mielestäni nämä talventörröttäjät, risut sekä heinät sopivat oikein kauniisti tähän vuoden aikaan, ja ne muodostavat todella nätin ja herkän asetelman. Tähän voisi toki laittaa kaveriksi myös ihan kukkivia kukkia, mutta itse päätin käyttää nyt vain luonnosta löytyneitä oksia. Kolme eri kokoista maljakkoa kokoaa asetelman rennosti yhteen ja antaa kerroksellisuutta.        Tässäpäs siis oikein toimiva vaihtoehto perinteisille ruusu- ja tulppaanikimpuille. Ei muuta kuin ulkoilemaan ja tutkimaan luontoa 🙂   Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest

  • Inspiraatio

    Esteetikon vuosikalenteri

    ”12 kuukautta kauneutta ja inspiraatiota” Näin saattelee Ahaa Helsingin vuosikalenteri vuoden 2017 alkaneeksi. Sain tämän seinäkalenterin mieheltä joululahjaksi, ja nyt se komeilee perinteisesti jääkaapin ovessa. Kalenteri sisältää kauniita kuvia ja ilahduttavia pieniä viestejä. Tammikuussa muistutettiin, että ”Psst. Olet kaunis ja arvokas” ja helmikuu siivitettiin käyntiin ”Sinä riität” -tekstein. Ihana kalenteri.     Kaunista viikonloppua!   Seuraatko jo näitä?  instagram // facebook // pinterest